Hae tästä blogista

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kaisan omenapiirakka

Pohja:
0,5  dl    sulatettua rasvaa
1     dl    kermaa
1            muna
1     dl    sokeria
2     dl    vehnäjauhoja
1,5  dl    kaurahiutaleita tai neljänviljan hiutaleita
1     tl     vaniljasokeria
1     tl     leivinjauhetta

Päälle:
n. 4  dl  omenaraastetta
rahkaseos
muutamia omanalohkoja koristeeksi

Rahkaseos:
1     dl     maitorahkaa
1     dl     kermaa tai maitoa
0,5  dl     sokeria
1            muna
1     tl     vaniljasokeria
1/2 :n  sitruunan mehu
1 dl rusinoita

Pohjataikina:
Sekoita taikinaa varten rasva, kerma ja muna. Lisää sokeri, jauhot ja hiutaleet, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe.

Levitä taikina voidellun ja korppujauhotetun vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla ensin 10 min. Sekoita rahkaseoksen ainekset.
Levitä puolikypsän piirakkapohjan päälle omenaraaste ja rahkaseos. Jatka paistamista 20-30 min kauniin väriseksi.

Vinkkejä!
vuoan halkaisija n. 28-30 cm, n. 10 henk.
Vuoan leivityksen voit tehdä myös kaurahiutaleilla tai keksinmuruilla.


  • Kaurapitoinen taikina on helppo tehdä sekoittamalla ainekset keskenään. 
  • Kaurapitoinen taikina imee itseensä kosteutta.
  • sunnuntai 10. marraskuuta 2013

    Herkullinen punajuuri-sinihomejuustopaistos

    valmis paistos
    (6-8 annosta)

    400 g (2 pss)keittojuureksia (pakastealtaasta)
    400 g etikkapunajuuria suikaleina
    1 dl etikkapunajuurien lientä
    2 dl ruokakermaa
    1/2 prk creme bonjour sipulituorejuusto
    250 g sinihomejuustoa (pirkka)
     50 g juustoraastetta
    suolaa
    mustapippuria

    'uuniin menossa'

    Laita uunivuokaan keittojuurekset, silputtu sipuli, etikkapunajuurisuikaleet ja punajuuriliemi.

    Kuumenna kattilassa ruokakerma ja sinihomejuusto, sekä osa juustoraasteesta tasaiseksi seokseksi.
    Kaada seos uunivuokaan ja mausta suolalla ja pippurilla.
    Ripottele juustoraastetta paistoksen pinnalle.


    Kypsennä 175-200 asteessa 40-50 minuuttia, tai kunnes perunat tuntuvat kypsiltä.


    tiistai 5. marraskuuta 2013

    Pataleipä ja gluteeniton pataleipä

    Pitihän Fanniilonkin kokeilla tämän syksyn ehdotonta hitti-leipää, ns. pataleipää.
    Vaikka resepti näyttää olevan jo lähes jokaisessa ruokablogissa, laitan sen myös tänne, että pääset kokeilemaan. Helppo ja aivan mainio maku; kuin Lidlissä paistetut tuore-leivät. :)

    Pataleipä

    ...vehnää ja luomuruista

    sähköuunissa paistettu pataleipä

    Kolmas pataleipäni löytyy täältä

    Hox!
    Leipien suolapitoisuudet ovat yleensä 0,7 % - 1,3 %. Pansuola on normaali suolaa kevyempi.
    Laske suolapitoisuus valmiista leivästä, että voit korjata reseptiä, jos leipä on liian suolainen.
    Suolapitoisuus % = suolan määrä (g) / leipämäärä (g) x 100 %

    Pataleipä 1 (normaali-jauhoista)

    Raaka-aineet:
    7 dl jauhoja (tässä leivässä 5 dl vehnää ja 2 dl luomuruista)
    2 tl Pansuolaa
    1 tl kuivahiivaa
    3,5 dl reilusti kädenlämpöistä vettä (n. 42 astetta)

    Ohje:
    1) Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
    2) Kaada vesi sekaan ja sekoita, mutta ÄLÄ VAIVAA!
    3) Jätä taikina-kulhoon kelmun alle nousemaan; pitkä nostatus 12 -18 tuntia.
    4) Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja anna kohota liinan alla vielä 30min.
    5) Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata uuniin kuumenemaan.
    Pataa ei tarvitse voidella.
    6) Pyöräytä taikina jauhotetulla pöydällä palloksi.
    7) Laita taikina-pallo kuuman padan pohjalle ja kansi päälle.
    8) Paista uunissa, kannen alla n. 30min. Ota kansi pois ja anna leivän olla uunissa vielä 15 min.
    9) Kumoa lämmin, rapea leipä pöydälle, nauti lämpimänä tai peitä liinalla.

    * * * * *

    7.11.2013

    Gluteeniton pataleipä 2, kokeilu  

    gluteeniton pataleipä
    Raaka-aineet:
    7 dl Sunnuntai Gluteeniton jauhoseosta
    2 tl suolaa
    2 tl kuivahiivaa (tavallisessa leivässä käytin vain 1 tl)
    3.5 dl reilusti kädenlämpöistä vettä (n. 42 astetta)
     
    Ohje:
    1. Sekoita aikki kuivat aineet keskenään.
    2. Kaada vesi sekaan ja sekoita, mutta ÄLÄ VAIVAA!
    3. Jätä taikina-kulhoon kelmun alle nousemaan. Nostatin tätä vain 6 tuntia, kun oli vähän 'kiire.'(pitkä nostatus 12 - 18 tuntia)
    4. Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja anna kohota liinan alla vielä 30min. Sen jälkeen pyöräytä pöydällä palloksi.
    5. Lämmitä uuni 225 asteeseen ja laita kannellinen pata uuniin kuumenemaan. Pataa ei tarvitse voidella.
    6. Laita taikina-pallo kuuman padan pohjalle ja kansi päälle.
    7. Paista leipää uunissa, kannen alla n. 30-40 min.


    8. Ota kansi pois ja anna leivän olla uunissa vielä 15-20 min, että pintaan tulee vähän väriä.
    9. Kumoa lämmin, rapea leipä pöydälle, nauti lämpimänä tai peitä liinalla.

    10. Lopputulos:
    Gluteenittomasta leivästä tuli ihan syötävää, oikeastaan aika hyvää,  mutta en tiedä millaista gluteenittoman leivän oikeasti pitäisi olla.

    Jauhot ovat tosi vaaleita ja leivästäkin tuli vähän kuutamolla paistetun näköinen.
    Jos nostatusaika olisi ollut pidempi, leivästä olisi ehkä tullut vielä kuohkeampi kuin tästä koepaistoksesta.

    Tekstisuositus

    Uuniomenat, kokonaisena paistetut

    uuniomenat 4 omenaa ¾ dl raakaruokosokeri 2 maustemittaa jauhettua kanelia 50g voita Tarjoiluun:vaniljakastiketta tomusokeria ...