Näytetään tekstit, joissa on tunniste rahkapiirakka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rahkapiirakka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kaisan omenapiirakka

Pohja:
0,5  dl    sulatettua rasvaa
1     dl    kermaa
1            muna
1     dl    sokeria
2     dl    vehnäjauhoja
1,5  dl    kaurahiutaleita tai neljänviljan hiutaleita
1     tl     vaniljasokeria
1     tl     leivinjauhetta

Päälle:
n. 4  dl  omenaraastetta
rahkaseos
muutamia omanalohkoja koristeeksi

Rahkaseos:
1     dl     maitorahkaa
1     dl     kermaa tai maitoa
0,5  dl     sokeria
1            muna
1     tl     vaniljasokeria
1/2 :n  sitruunan mehu
1 dl rusinoita

Pohjataikina:
Sekoita taikinaa varten rasva, kerma ja muna. Lisää sokeri, jauhot ja hiutaleet, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe.

Levitä taikina voidellun ja korppujauhotetun vuoan pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla ensin 10 min. Sekoita rahkaseoksen ainekset.
Levitä puolikypsän piirakkapohjan päälle omenaraaste ja rahkaseos. Jatka paistamista 20-30 min kauniin väriseksi.

Vinkkejä!
vuoan halkaisija n. 28-30 cm, n. 10 henk.
Vuoan leivityksen voit tehdä myös kaurahiutaleilla tai keksinmuruilla.


  • Kaurapitoinen taikina on helppo tehdä sekoittamalla ainekset keskenään. 
  • Kaurapitoinen taikina imee itseensä kosteutta.
  • sunnuntai 15. syyskuuta 2013

    Rahkapiirakka (Karjala)

    kuoritaikina:
    2 1/2 dl maitoa
    25 g hiivaa
    1 tI suolaa
    1/4 dl sokeria
    1/2 munaa
    6-7 dl vehnàjauhoja
    80 g rasvaa

    täyte:
    250 g rahkaa
    1/4 dl kermamaitoa
    1 muna
    1/2 sitruunan mehu
    1/2 dl sokeria
    1 tl vaniliinisokeria
    1/2 dl rusinoita

    Liuota hiiva kadenlämpöiseen maitoon. Lisää muna, mausteet ja puolet jauhoista. Alusta taikina lopuilla jauhoilla. Lisää rasva ja alusta taikina. Anna kohota.
    Sekoita täyteaineet keskenään.
    Kaaviloi kohonneesta taikinasta (säästä osa taikinaa ristikkoa varten) pellin kokoinen levy.
    Lisää täyte kohonneen levyn päälle. Tee taikinaristikko piirakan päalle.
    Voitele munalla.

    Paista 225 C-asteessa noin 25 minuuttia.




    keskiviikko 26. syyskuuta 2012

    Helppo ja nopea omenapiirakka

    (vuoan halkaisija n. 28-30 cm, n. 10 henk.)
    Vuoan leivityksen voit tehdä myös kaurahiutaleilla
     tai keksinmuruilla


    Tässä maito, kerman ja rahka korvattu
    Turkkilaisella jogurtilla



    Pohja:
    0,5  dl    sulatettua rasvaa
    1     dl    kermaa
    1            muna
    1     dl    sokeria
    2     dl    vehnäjauhoja
    1,5  dl    kaurahiutaleita
    1     tl     vaniljasokeria
    1     tl     leivinjauhetta


    Päälle: omenahilloa ja 2-3 kuorittua omenaa (koosta riippuen)
    ripaus kanelia

    Rahkaseos:

    1     dl     maitorahkaa
    1     dl     kermaa tai maitoa
    0,5  dl     sokeria
    1            muna
    1     tl     vaniljasokeria

    Pohjataikina:

    Sekoita taikinaa varten rasva, kerma ja muna. Lisää sokeri ja jauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe.

    Levitä taikina voidellun ja korppujauhotetun vuoan pohjalle ja reunoille.
    Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla ensin 10 min.
    Sekoita rahkaseoksen ainekset. Kuori omenat ja leikkaa ne veneen muotoisiksi lohkoiksi.
    Levitä puolikypsän piirakkapohjan päälle omenasose, omenalohkot, kaneli. Kaada rahkaseos täytteen päälla.  Laita piirakka takaisin uuniin ja jatka paistamista 20-30 min, niin että piirakka saa kauniin värin.


    Vinkki!
    Muuntelin tätä ohjetta niin, että korvasin kerman, maidon ja rahkan turkkilaisella jogurtilla. Muuten tein ohjeen mukaan, paitsi että unohtui vähän liian pitkäksi ajaksi uuniin. Hyvää oli!

    maanantai 27. elokuuta 2012

    Omena-rahkapiirakka (8 annosta)

    Pohja:
    2.5 dl vehnäjauhoa
    100 g voita
    0.75 dl sokeria
    1 kananmuna
    1 tl leivinjauhetta

    Täyte:
    1 dl maitoa (kermaa)
    250 g maitorahkaa
    1 kananmuna
    1 dl sokeria
    1 tl vaniljasokeria

    2-3 dl pilkottua omenaa (tai mustikoita)

    Valmistus:
    Sekoita muna, sokeri ja sulatettu voi keskenään.
    Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään, ja lisää muna-sokeriseokseen.
    Sekoita täytteen aineet tasaiseksi.
    Painele pohjataikina voideltuun vuokaan (24cm). Kaada rahkaseos pohjan päälle.
    Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa keskitasolla noin 40 min.

    keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

    Äidin rahkapiirakka

    pohja:
    250 g margariinia tai voita
    2 munaa
    2 dl sokeria
    2 dl kermamaitoa
    5 dl vehnäjauhoja
    2 tl leivinjauhetta

    täyte:
    2 pukkia rahkaa
    2 dl kermaa
    1 muna

    1 sitruunan mehu ja kuori
    1 dl rusinoita

    Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voivaahtoon varovasti yksi muna ja puolet jauhoseoksesta ja sekoita. Lisää toinen muna ja loput jauhoseoksesta sekä maito.
    Levitä pohjataikina uunipellille, leivinpaperin päälle.
    Raasta sitruunan kuori sekä purista sitruunasta mehu. Sekoita rahka, kerma ja muna keskenään, lisää sitruunan mehu ja kuori.  Kaada täyte pohjan päälle ja ripottele pinnalle rusinoita.

    Paista 200 asteessa n. 15 - 20 min.

    Rahkapullat (12-14 kpl)

    Pullataikina:
    2 1/2 dl maitoa
    25 g hiivaa
    1/2 tl suolaa
    3/4 dl sokeria
    2 tl kardemummaa
    n. 7 dl vehnäjauhoja
    75 g voita tai margariinia



    Täyte:
    250 g maitorahkaa
    3/4 dl sokeria
    1 muna
    1 tl vanilliinisokeria
    1/2 dl maitoa tai kermaa
    1/2 dl rusinoita
    (2 rkl sitruunamehua)

    1. Liota haaleaan maitoon hiiva. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja kaardemumma sekä vehnäjauhot ja viimeiseksi pehmeä rasva. Alusta taikinaa kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Anna taikinan kohota noin kaksinkertaiseksi.

    2. Leivo taikinasta pikkupullia ja anna niiden kohota. Sekoita täytteen aineet keskenään. Paina kohonneisiin pikkupulliin lasilla syvennys. Voitele reunat munalla. Täytä syvennys rahkaseoksella.

    3. Kypsennä 225 asteessa noin 10 minuuttia (paistoaika riippuu uunista).

    APRIKOOSI-RAHKATORTTU (12 annosta)


    Murotaikinapohja
    200 g margariinia tai voita
    1dl sokeria
    1 munaa
    5 dl vehnäjauhoja
    1 tl leivinjauhetta

    Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi . Lisää kananmunat yksitellen, hyvin vatkaten. Siivilöi jauhot ja leivinjauhe taikinavaahtoon ja sekoita hyvin, mutta älä vatkaa enää.

    TAI
    (voit käyttää myös valmista murotaikinaa)

    1 pkt (400 g) valmista murotaikinaa (pakaste)

    Täyte:
    1 tlk (250 g) maitorahkaa
    1 tlk (2 dl) vispikermaa
    3 kananmunaa
    1 sitruunan raastettu kuori
    1/2 dl sitruunanmehua
    1dl rusinoita
    3/4 dl sokeria
    2 tl vanilliinisokeria

    Pinnalle:
    1-2 tlk (à 425 g) aprikoosiviipaleita ( tai persikkaviipaleita)
    1 dl vettä
    1/2 dl hyytelösokeria

    Painele murotaikina piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille.

    Sekoita rahka, kerma ja munat kevyesti vatkaten. Lisää sitruunan raastettu kuori ja mehu, sekä rusinat, sokeri ja vanilliinisokeri. Kaada täyte vuokaan ja paista torttua 200 asteessa, uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia.

    Anna valmiin tortun jäähtyä.

    Valuta aprikoosiviipaleet hyvin ja asettele ne tortun pinnalle. Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kun liemi kiehahtaa uudelleen nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä pari minuuttia. Lusikoi sokeriliemi persikoiden päälle ja anna sen hyytyä.

    Tarjoa torttu kylmänä.

    lauantai 15. elokuuta 2009

    Rahka-marjapiirakka

    200 g voita tai margariinia
    2 dl sokeria
    2 munaa
    2 tl leivinjauhetta
    3,5 dl vehnäjauhoja
    (1 dl vehnänalkioita tai kookoshiutaleita tai leseitä)
    1 dl maitoa

    Täyte:
    4 dl pakastemarjoja (mustikkaa, puolukkaa, vadelmia tai punaherukkaa yms.)
    3 tl maizenaa tai perunajauhoja

    500 g maitorahkaa
    1,5 dl sokeria
    2 tl vaniljasokeria
    1 kananmuna

    Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voivaahtoon varovasti yksi muna ja puolet jauhoseoksesta ja sekoita. Lisää toinen muna ja loput jauhoseoksesta sekä maito.
    Levitä pohjataikina uunipellille, leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa n. 10 min.

    Sekoita täyteaineet keskenään (paitsi marjat).

    Kaada ja levitä jäiset, maizenalla tai perunajauhoilla jauhotetut marjat piirakkapohjan päälle ja levitä rahkatäyte niiden päälle. Paista vielä 200 asteessa noin 20 minuuttia.

    tiistai 4. elokuuta 2009

    Mehevä raparperipiirakka (uunipellillinen)

    Mehevä raparperi-, omena- tai persikkapiirakka

    Taikina 1 (murutaikina)

    8 dl vehnäjauhoja
    3-4 dl sokeria
    2 tl leivinjauhetta
    2 tl soodaa
    2-3 tl vaniljasokeria
    250 g juoksevaa margariinia

    Taikina 2 (pohja)

    vähän reilu ½ taikinaa 1
    1 muna
    2 dl piimää tai maustamatonta jogurttia (esim.1 purkki
    Bulgarian jogurttia)

    Täyte:
    2 tlk maitorahkaa
    1-1½ dl sokeria
    2 munaa
    2 tl vaniljasokeria
    1 sitruunan raastettu kuori ja osa mehusta

    1-1,5 litraa raparperipaloja

    Valmista ensin täyte. Sekoita rahka, munat ja mausteet keskenään. Kuori ja paloittele raparperit.

    Sekoita taikinan 1 kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon rasva. Jaa taikina kahteen osaan. Lisää toisen osan (taikina 2) joukkoon muna ja piimä ja levitä tämä taikina uunipannulle, leivinpaperin päälle .

    Levitä pohjan päälle rahkaseos, sen päälle vielä omenaviipaleet. Ripottele pinnalle murutaikina (taikina 1).

    Paista uunin keskiosassa 200-asteessa n. ½ tuntia.

    Vinkki!
    Sama ohje käy myös omenapiirakkaan tai voit käyttää vaikka persikan puolikkaita ja saat aikaan persikkapiirakan.

    torstai 9. heinäkuuta 2009

    Mehevä ja kevyempi porkkanapiirakka -uunipellillinen

    Canderel sisältää 90% vähemmän kaloreita kuin sokeri, mutta sitä voi käyttää sokerin tapaan.
    1 tl canderel = 2 kcal , 1tl sokeria = 20 kcal

    5 kananmunaa
    3-4 dl Canderel 'sokeria' tai tavallista hienoasokeria
    100 g sulatettua voita tai margariinia
    5 dl vehnäjauhoja
    (1 dl rouhittua mantelia)
    (2 dl rusinoita)
    2 tl leivinjauhetta
    2 tl soodaa
    2 tl vaniljasokeria
    4 tl kanelia
    6 dl porkkanaraastetta

    Kuorrutus:
    1 pkt (250 g) maustamatonta sulatejuustoa tai tuorejuustoa
    50 g sulatettua voita
    250 g maitorahkaa
    3 dl tomusokeria
    2 tl vaniljasokeria
    2 rkl sitruunamehua
    1 sitruunan raastettu kuori

    Pinnalle:
    mantelirouhetta

    Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon porkkanaraaste ja sekoita hyvin. Lisää seos munasokerivaahtoon vuorotellen voisulan kanssa. Kaada taikina leivinpaperille uunipannulle. Paista +200 asteessa noin 15-20 min.
    Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele pinnalle mantelirouhetta. Säilytä viileässä.

    keskiviikko 24. joulukuuta 2008

    Herkullinen omena-rahkapiirakka (uunipellillinen)

    Taikina 1 (murutaikina)

    8 dl vehnäjauhoja
    3-4 dl sokeria
    2 tl leivinjauhetta
    2 tl soodaa
    2-3 tl vaniljasokeria
    250 g juoksevaa margariinia

    Taikina 2 (pohja)

    ½ taikinasta 1
    1 muna
    2 dl piimää tai maustamatonta jogurttia

    Täyte:
    3-5 omenaa
    2 tlk maitorahkaa
    1-1½ dl sokeria
    2 munaa
    2 tl vaniljasokeria
    1 sitruunan raastettu kuori ja osa mehusta

    Valmista ensin täyte. Sekoita rahka, munat ja mausteet keskenään. Poista omenoista keskusta ja viipaloi ne.
    (Halutessasi voit sekoittaa myös omenalohkot rahkaseokseen!)

    Sekoita taikinan 1 kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon rasva. Jaa taikina kahteen osaan. Lisää toisen osan (taikina 2) joukkoon muna ja piimä ja levitä tämä taikina uunipannulle, leivinpaperin päälle .

    Levitä pohjan päälle rahkaseos, sen päälle vielä omenaviipaleet. Ripottele pinnalle murutaikina (taikina 1).

    Paista uunin keskiosassa 200-asteessa n. ½ tuntia.

    sunnuntai 21. syyskuuta 2008

    Puolukkapiirakka

    Pohja :
    150 g voita
    1 dl sokeria
    1 tl leivinjauhetta
    2,5 dl vehnäjauhoja
    1 dl vehnänalkioita
    1/2 dl maitoa


    Täyte:
    2 dl maitorahkaa
    2 dl kuohukermaa
    2 kananmuna
    1 dl sokeria
    2dl puolukkasurvosta

    Sekoita piirakkataikinan ainekset keskenään.
    Vuoraa piirakkavuoka taikinalla .

    Sekoita rahka, kerma, kananmunat sokerin ja vaniljasokerin kanssa.
    Lisää joukkoon puolukkasurvos ja levitä seos piirakkataikinan päälle.
    Paista 200 asteessa 30 – 40 minuuttia.

    torstai 24. heinäkuuta 2008

    RAPARPERI-RAHKAPIIRAKKA


    Pohja:
    1 prk maitorahkaa
    250 g rasvaa
    3 dl vehnäjauhoja


    Täyte:
    1 tlk (250 g) rahkaa
    1 tlk (200 g) kermaviiliä
    2 kananmunaa
    2 dl sokeria
    2 rkl sitruunanmehua
    1 tl vaniljasokeria

    Pinnalle:
    noin 250 g raparperia
    2 rkl sokeria

    1. Nypi jauhot rasvan sekaan ja lisää rahka puuhaarukalla sekoittaen. Painele taikina piirakkavuokaan ja reunoille.
    2. Sekoita täyteainekset keskenään ja kaada täyte vuokaan taikinan päälle.
    3. Leikkaa raparperit viipaleiksi ja laita ne täytteen päälle. Ripottele sokerilla.
    4. Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 40 minuuttia.

    lauantai 9. kesäkuuta 2007

    Rahkaa piiraisiin (sieni tai puolukkatäyte)



    125 g rahkaa
    125 g pehmeää voita
    2 dl vehnäjauhoja
    1/4 tl leivinjauhetta

    Sekoita rahka ja voi + leivinjauhe / jauhoseos. Taputtele 3/4 taikinasta voideltuun piirasvuokaan.

    Sienitäyte:150 g sieniä
    250 g sipulia
    viherää parsaa
    voita
    250 g rahkaa
    1 dl kuohukermaa
    2 munaa
    1 tl soijakastiketta
    1/2 tl suolaa
    ripaus mustapippuria
    11/2 dl hienonnettua persiljaa
    - voiteluun munaa

    Silppua sienet ja sipulit ja ruskista ne kevyesti voissa. Sekoita jäähtynyt sipuliseos ja muut aineet rahkaa. Kaada täyte vuokaan. (Kun täyte on piiraspohjalla, kauli lopusta taikinasta nauhoja ja tee nauhoista ristikko piiraan päälle.)
    Paista 200 asteessa noin 25 min.

    Puolukkatäyte:
    200 g puolukoita
    3 rkl fariinisokeria
    125 g rahkaa
    1dl kuohukermaa
    1 muna
    n 1/2 dl sokeria
    11/2 tl vaniljasokeria
    1rkl vehnäjauhoja
    - voiteluun munaa

    Levitä puolukat vuokaan piirakkapohjan päälle ja ripottele fariinisokeri marjojen päälle.
    Sekoita muut aineet rahkaan ja kaada seos marjoille.
    Kun täyte on piiraspohjalla, kauli lopusta taikinasta nauhoja ja tee nauhoista ristikko piiraan päälle. Paista 200 asteessa n. 25 min.