perjantai 25. joulukuuta 2009

Luumutäytekakku

pohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

kostutus:
1,5 dl laimennettua sitruunamehua

täyte:2 dl omenasosetta
2 dl luumumarmeladia
0,25 tl kanelia
2 dl kermaa tai vaahtoutuvaa kasvisrasvasekoitetta

kuorrutus:
4 dl kermaa tai vaahtoutuvaa kasvisrasvasekoitetta
2 rkl sokeria

 koristelu:
tuoreita luumuja tai marmeladeja

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe kulhossa. Lisää jauhot varovasti nostellen vaahdon joukkoon. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia.
Halkaise jäähtynyt kakkupohja kolmeen kerrokseen ja kostuta osat sitruunamehulla. Sekoita omenasose ja luumumarmeladi keskenään ja mausta seos kanelilla. Vaahdota kerma tai kasvirasvasekoite. Kokoa kakku. Levitä luumu-omenaseosta ensimmäiseen väliin ja nostele päälle kermavaahtoa. Nosta seuraava kakkulevy päälle ja täytä kuten edellä. Nosta kansi päälle.
Vaahdota kuorrutuskerma. Levitä kermavaahto kakun pinnalle ja reunoille. Jätä osa halutessasi pursotusta varten. Koristele tuoreilla luumuilla tai marmeladeilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Viestisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos kommentistasi :)