200 g kuivattuja,
kivettömiä luumuja
1 dl rommia
200 g voita tai margariinia
2 dl fariinisokeria
1 tl vanilliinisokeria
2 munaa
1 tlk ranskankermaa tai smetanaa (1 1/4 dl)
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Leikkaa luumut saksilla ohuiksi suikaleiksi kulhoon. Kaada suikaleiden päälle rommia, peitä kulho ja anna maustua muutama tunti tai yön yli. Vaahdota rasva ja sokeri keskenään. Lisää kananmunat yksitellen vaahtoon voimakkaasti sekoittaen. Sekoita ranskankerma tai smetana joukkoon. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut vehnäjauho ja leivinjauhe. Lisää lopuksi varovasti sekoittaen luumut, joihin rommi on imeytynyt. Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan. Paista kakkua 175 asteessa noin tunnin verran. Koristele kakku esimerkiksi tomusokerilla, suklaarouheella tai kirsikoilla.
tiistai 22. joulukuuta 2009
Graavilohikastike (n. 4 annosta)
4 annosta
1,5 dl jogurttia
1/4 dl punaviinietikkaa
1 dl sinappia (½ dl tavallista sinappia, ½ dl Dijon-sinappia)
1 munankeltuainen
½ dl sokeria
0,7 dl ruokaöljyä
1 rkl tilliä hienonnettuna
suolaa ja pippuria
Sekoita keskenään munankeltuainen, viinietikka, sinappi ja sokeri. Lisää vuorotellen öljy ja jogurtti samalla koko ajan sekoittaen. Mausta suolalla ja pippurilla ja sekoita lopuksi tilli kastikkeeseen.
Graavilohi, konjakilla marinoitu
3 rkl kuivattua tilliä
3 rkl sokeria
3 rkl karkeaa suolaa
konjakkia
Sekoita kulhossa tilli, sokeri ja suola. Hiero maustesekoitus (ja konjakki, sen verran mitä imeytyy) tasaisesti fileiden päälle. Laita fileiden lihapuolet vastakkain, niin että nahkapuolet jäävät ulospäin.
Kääri kala voipaperiin ja pistä jääkaappiin kevyen painon alle. Kala saa pehmetä ja graavautua yön yli.
lauantai 14. marraskuuta 2009
Nopea hirvenlihakeitto (6 henk.)

1 prk (300g) purkitettua hirvenlihaa
n. 1,5 l vettä
1 lihaliemikuutio
(1 tl suolaa)
10 kokonaista maustepippuria
1 sipuli
1-2 laakerinlehteä
1 pss pakastettuja keittojuureksia
6-8 perunaa
Pinnalle:
hienonnettua persiljaa
Kuori ja paloittele perunat. Lisää vesi ja anna perunoiden kiehua noin 10 minuuttia. Lisää keittojuurekset ja kuutioiksi leikattu hirvenliha .
Hauduta perunat ja juurekset kypsiksi. Tarkista maku ja hienonna pinnalle persiljaa.
Tarjoa ruisleivän kanssa.
lauantai 7. marraskuuta 2009
Maukkaat maksapihvit
300 - 400 g maksaa (jauhettuna)300 g raastettua perunaa
1 kpl omenaa
1 kpl sipuli silppuna
1 kpl muna
1 (1,5) tl suolaa
2 rkl siirappia
½ tl pippuria
1 tl meiramia
1 dl voi sulaa
pinnalle:
rusk.sipulirenkaita
Raasta perunat, omena ja sipuli raastemyllyllä tai raudalla. Sekoita raasteeseen jauhettua maksaa, suolaa, pippuria, meiramia sekä lopuksi hieman jäähtynyt sulatettu voi. Paista taikinasta ohukaispannulla miedolla lämmöllä paksuhkoja pihvejä.
Vinkki!
Tarjoa pihvit ruskistettujen sipulirenkaiden, perunasoseen ja puolukan, sekä raikkaan salaatin tai raasteen kera.
lauantai 31. lokakuuta 2009
Poropiirakka (uunipellillinen)

Pohja
1 prk maitorahkaa
250 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
Täyte
300 g kylmäsavuporoa
(tai poronkäristyslihaa ja pekonisuikaleita)
300 g leipäjuustoa
1/2 purjo tai 1 pss keittojuureksia (pakaste)
1 prk maitorahkaa
2 dl kermaa
3 munaa
mustapippuria
Sekoita rahkaan pehmeä rasva sekä keskenään sekoitetut leivinjauhe ja vehnäjauhot. Taputtele leivinpaperin päälle pellille.
(Jos käytät poron käristyslihaa, ruskista liha pekonisuikaleiden kanssa paitinpannulla.)
Suikaloi purjo, paloittele leipäjuusto ja poro. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle.
Paista 200 asteessa 30 minuuttia.
perjantai 23. lokakuuta 2009
Maustekakku (Pentin maistuva maustekakku)
2 munaa3 dl sokeria
175 g sulatettua voita
1 tlk kermaviiliä
4½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
2 tl kardemummaa
2 tl kanelia
2 tl piparkakkumaustetta
6-8 kpl pehmeää, kuivattua taatelia
2 rkl mantelirouhetta
Ohjeet
Sekoita puuhaarukalla munat ja sokeri. Lisää voisula ja kermaviili. Leikka taatelit suikaleiksi ja sekoita kuiva-aineiden joukkoon. Sekoita kaikki aineet keskenään .
Kaada taikina korppujauhotettuun kakkuvuokaan.
Paista 175 asteessa n. 1 tunti.
sunnuntai 27. syyskuuta 2009
SILAKKAPIHVIT

20 silakkafileetä
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
pieni sipuli
2 rkl hienonnettua tilliä
Leivittämiseen:
noin 1 dl ruisjauhoja
1/2 tl suolaa
Paistamiseen:
voita
1.Lado silakkafileet vieri viereen työlaudalle ja mausta suolalla ja valkopippurilla.
2.Leikkaa sipuli pieniksi kuutioksi ja ripottele silakkafileille. Lisää fileille vielä hienonnettua tilliä ja laita sitten kaksi fileetä vastakkain.
3.Kääntele pihvit suolalla maustetuissa ruisjauhoissa ja paista pannulla voissa 2-3 minuuttia molemmilta puolilta. Tarjoa lisäkkeenä perunasosetta ja raikasta porkkanaraastetta.
Vihje: Tarjoa perunasoseen ja raikkaan salaatin kanssa.
Jos silakkapihvejä jää tähteeksi voit marinoida ne ja nauttia kylminä ruisleivän kera.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
Perinteinen KAALILAATIKKO (5-6 annosta)
![]() |
| kaalilaatikko |
| ...nam ;) |
1/2 tl suolaa
4 dl vettä
1 sipuli
1 kg valkokaalia
400 g naudanpaisti jauhelihaa
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
1 tl meiramia
1 rkl öljyä
1 rkl siirappia
4 dl lihalientä
Keitä riisi suolalla maustetussa vedessä, kunnes neste on imeytynyt riiseihin.
Kuori ja hienonna sipuli, leikkaa kaali suikaleiksi.
Paista jauheliha ja sipuli paistokasarissa kypsäksi. Mausta suolalla, pippurilla ja meiramilla ja siirrä odottamaan.
Kuumenna öljy kasarissa ja lisää kaalisuikaleet. Hauduta kaalia kannen alla 5–10 minuuttia, kunnes se on hieman pehmentynyt. Mausta siirapilla.
Sekoita keskenään riisi, jauheliha ja kaalit. Levitä seos uunivuokaan. Kaada päälle lihaliemi ja paista 200- asteisessa uunissa noin tunti. Jos pinta tummuu liikaa paiston aikana, peitä laatikko alumiinifoliolla.
Tarjoa puolukkasurvoksen kera.
torstai 20. elokuuta 2009
Helppo raparperipiirakka (n. 8 ann.)
1 1/2 dl sokeria
1 dl maitoa
75 g voita sulatettuna
1 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
2 1/2 dl vehnäjauhoja
pinnalle:
250 g (noin 1/2 l) raparperipaloja
kanelia
sokeria
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää vaahtoon varovasti sekoittaen vuorotellen maitoa ja jauhoseosta sekä lopuksi jäähtynyt voisula. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Lisää päälle raparperipalat ja ripottele pinnalle kanelia ja sokeria.
Paista 200 asteessa, uunin alatasolla noin 30 minuuttia.
Tarjoa vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.
Vinkki!
Jos haluat uunipeltillisen, tee kaksinkertainen annos.
lauantai 15. elokuuta 2009
Hillarahka tai Vadelmarahka (4:lle)
Rahka-marjapiirakka
2 dl sokeria
2 munaa
2 tl leivinjauhetta
3,5 dl vehnäjauhoja
(1 dl vehnänalkioita tai kookoshiutaleita tai leseitä)
1 dl maitoa
Täyte:
4 dl pakastemarjoja (mustikkaa, puolukkaa, vadelmia tai punaherukkaa yms.)
3 tl maizenaa tai perunajauhoja
500 g maitorahkaa
1,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna
Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voivaahtoon varovasti yksi muna ja puolet jauhoseoksesta ja sekoita. Lisää toinen muna ja loput jauhoseoksesta sekä maito.
Levitä pohjataikina uunipellille, leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessa n. 10 min.
Sekoita täyteaineet keskenään (paitsi marjat).
Kaada ja levitä jäiset, maizenalla tai perunajauhoilla jauhotetut marjat piirakkapohjan päälle ja levitä rahkatäyte niiden päälle. Paista vielä 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Helppo piimäpiirakka
4,5 dl piimää (1%)
3 dl sokeria
2 munaa
50 g voita
7,5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl kanelia
Pinnalle:
omenalohkoja tai marjoja
Sekoita piimä ja sokeri, lisää munat ja sulatettu rasva (nämä voi vatkata sekaisin.).
Sekoita mukaan jauhot, sooda ja kaneli. Sekoita taikinaa vain sen verran, että ovat tasaisesti sekaisin (mitä vähemmän sekoitat sentaikinaa jauhojen lisäämisen jälkeen sen kuohkeampi on lopputulos!)
Levitä taikina uunipannulle, leivinpaperin päälle. Peitä pinta ohuilla omenaviipaleilla tai ripottele pinnalle pakastemarjoja. Paista 175 asteessa noin 30-40 minuuttia (paistoaika on jonkin verran uunista riippuvainen).
3 dl sokeria
2 munaa
50 g voita
7,5 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
2 tl kanelia
Pinnalle:
omenalohkoja tai marjoja
Sekoita piimä ja sokeri, lisää munat ja sulatettu rasva (nämä voi vatkata sekaisin.).
Sekoita mukaan jauhot, sooda ja kaneli. Sekoita taikinaa vain sen verran, että ovat tasaisesti sekaisin (mitä vähemmän sekoitat sentaikinaa jauhojen lisäämisen jälkeen sen kuohkeampi on lopputulos!)
Levitä taikina uunipannulle, leivinpaperin päälle. Peitä pinta ohuilla omenaviipaleilla tai ripottele pinnalle pakastemarjoja. Paista 175 asteessa noin 30-40 minuuttia (paistoaika on jonkin verran uunista riippuvainen).
Kahviruudut, Mokkapalat (uunipellillinen),
4 dl sokeria
3 munaa
6 dl vehnäjauhoja
1,5 tl soodaa
2 tl kanelia
1 dl vahvaa kahvijuomaa
Kuorrutus:
5 rkl kahvijuomaa
6 dl tomusokeria
Koristeluun:
suklaaströsseleitä
Vatkaa sokeri ja pehmeä rasva vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen, hyvin vatkaten.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää se munasokerivaahtoon. Lisää lopuksi väkevä kahvijuoma.
Levitä taikina uunipannulle, leivinpaperin päälle ja paista 175 asteessa noin 35 minuuttia.
Tee kuorrutus, kun torttupohja on kypsä. Levitä kuorrutus jäähtyneelle torttopohjalle ja ripottele suklaaströsselit koristeeksi. Anna kuorrutteen jähmettyä. Leikkaa haluamasi muotoisia paloja ja tarjoile.
Vinkki!
Jos seos munia lisättäessä uhkaa juoksettua, lisää munien välillä puoli desiä jauhoseosta.
tiistai 4. elokuuta 2009
Mehevä raparperipiirakka (uunipellillinen)
Taikina 1 (murutaikina)
8 dl vehnäjauhoja
3-4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2-3 tl vaniljasokeria
250 g juoksevaa margariinia
Taikina 2 (pohja)
vähän reilu ½ taikinaa 1
1 muna
2 dl piimää tai maustamatonta jogurttia (esim.1 purkki
Bulgarian jogurttia)
Täyte:
2 tlk maitorahkaa
1-1½ dl sokeria
2 munaa
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori ja osa mehusta
1-1,5 litraa raparperipaloja
Valmista ensin täyte. Sekoita rahka, munat ja mausteet keskenään. Kuori ja paloittele raparperit.
Sekoita taikinan 1 kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon rasva. Jaa taikina kahteen osaan. Lisää toisen osan (taikina 2) joukkoon muna ja piimä ja levitä tämä taikina uunipannulle, leivinpaperin päälle .
Levitä pohjan päälle rahkaseos, sen päälle vielä omenaviipaleet. Ripottele pinnalle murutaikina (taikina 1).
Paista uunin keskiosassa 200-asteessa n. ½ tuntia.
Vinkki!
Sama ohje käy myös omenapiirakkaan tai voit käyttää vaikka persikan puolikkaita ja saat aikaan persikkapiirakan.
maanantai 20. heinäkuuta 2009
Nopea kastike
1 purkki smetanaa tai ranskankermaa
( voit käyttää myös kevytkermaa)
Kypsennä lihasuikaleet paistinpannussa ja lisää lopuksi smetana tai ranskankerma.
Sekoita, anna kiehahtaa ja kastike on valmis.
Sopii hyvin esimerkiksi uusien perunoiden kanssa.
Lisäkkeeksi sopii tuoresalaatti, tomaatti ja kurkku.
Broilerikiusaus
200-250 g pippurimarinoituja broilerisuikaleita
1 prk ruokakermaa (7% rasvaa)
Kuumenna broilerisuikaleet kevyesti paistinpannussa. Levitä peruna-sipulisekoitus voideltuun uunivuokaan ja lisää broilerisuikaleet. Sekoita. Kaada ruokakerma vuokaan ja kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 40–50 minuuttia tai kunnes paistos saa kauniin ruskehtavan värin.
torstai 9. heinäkuuta 2009
Mehevä ja kevyempi porkkanapiirakka -uunipellillinen
Canderel sisältää 90% vähemmän kaloreita kuin sokeri, mutta sitä voi käyttää sokerin tapaan.1 tl canderel = 2 kcal , 1tl sokeria = 20 kcal
5 kananmunaa
3-4 dl Canderel 'sokeria' tai tavallista hienoasokeria
100 g sulatettua voita tai margariinia
5 dl vehnäjauhoja
(1 dl rouhittua mantelia)
(2 dl rusinoita)
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
4 tl kanelia
6 dl porkkanaraastetta
Kuorrutus:
1 pkt (250 g) maustamatonta sulatejuustoa tai tuorejuustoa
50 g sulatettua voita
250 g maitorahkaa
3 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
1 sitruunan raastettu kuori
Pinnalle:
mantelirouhetta
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää joukkoon porkkanaraaste ja sekoita hyvin. Lisää seos munasokerivaahtoon vuorotellen voisulan kanssa. Kaada taikina leivinpaperille uunipannulle. Paista +200 asteessa noin 15-20 min.
Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Ripottele pinnalle mantelirouhetta. Säilytä viileässä.
sunnuntai 14. kesäkuuta 2009
Nopea raparperipiirakka
1 muna3 dl sokeria
3,5 dl kermamaitoa
4 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
3 tl leivinjauhetta
100 g voita
raparperia
(fariinisokeria)
Vatkaa munat ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kermamaito. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää lopuksi sulatettu voi ja sekoita. Levitä taikina leivinpaperille uunipellille ja ripottele päälle raparperit( ja halutessasi fariinisokeria). Paista 200 asteessa n. 1/2 h.
Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.
Aurajuusto-kasvispaistos
300 g Kesäpöytä Amerikan kasvissekoitus300 g Kesäpöytä Kruunu vihannessekoitus
1 pkt (170 g) Aura- sinihomejuustoa
2,5 dl Valion maustettu Ruoka 5-kerma, cocos & lime
(0,5 -1 tl suolaa)
Kaada vihannekset uunivuokaan. Murenna aurajuusto kasvisten sekaan. Kaada kerma päälle ja paista 200 asteessa noin 40-50 min.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Hunajainen uunilohi
800 - 1000 g lohi- tai kirjolohifileetä1 tl suolaa
hiukan mustapippuria
1 prk smetanaa
1 rkl hunajaa
3 rkl hienonnettua tilliä
1 - 2 maustekurkkua
Laita kalafilee uunivuokaan. Sirottele pinnalle suolaa ja pippuria. Sekoita hunaja ja smetana ja valuta seos kalalle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Hienonna tilli ja leikkaa kurkku kuutioiksi. Koristele kypsä kala tillillä ja kurkkukuutioilla.
Tarjoa lisänä perunoita ja salaattia.
lauantai 28. maaliskuuta 2009
Aprikoosirahka
Tillikurkut
Tillikurkut on aromikas ruoan lisäke.1 iso kurkku
1/2 dl sokeria
1 tl suolaa
tillisilppua
2 rkl etikkaa
Leikkaa kurkku viipaleiksi ja lado ne kerroksittain sokerin, suolan ja tillin kanssa kannelliseen kulhoon.Lisää etikka. Sekoita varovasti kahden lusikan avulla nostellen tai sulje kansi ja käännä astiaa muutaman kerran ylösalaisein.
Tarjoa kylmänä ja raikkaana. Koristeeksi voit ripotella tillisilppua.
Lohikiusaus

1 pussi (500 g) pakasteperuna-sipulisekoitusta
150 g kylmäsavustettua kirjolohta
2 - 3 rkl hienonnettua tilliä
1 prk ruokakermaa
Suikaloi lohi ja hienonna tilli. Levitä puolet peruna-sipulisekoituksesta voideltuun uunivuokaan. Levitä päälle lohisuikaleet ja tillisilppu. Kaada ruokakerma vuokaan ja kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 50–60 minuuttia.
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Omenapiirakka (uunipellillinen)
1,5 dl sokeria
1 rkl kanelia
Taikina:
5 pientä munaa
3 dl sokeria
3 dl piimää
2 dl voisulaa tai juoksevaa margariinia
1,5 dl kaurahiutaleita
5 dl jauhoja
2 tl soodaa
Pinnalle:
sokeria ja pähkinärouhetta
Vaahdota munat ja sokeri, lisää piimä sekä voisula kaurahiutaleiden, jauhojen ja soodan kanssa.
Kääntele taikina varovasti sekaisin. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Asettele sokeri-kaneliseoksessa pyöritellyt omenaviipaleet taikinan päälle. Sirottele himan sokeria ja pähkinärouhetta päälle.
Paista 200 asteisessa uunin alatasolla n. 10 minuuttia. Nosta pelti keskitasolle ja jatka paistamista n. 15-20 minuuttia. Tarjoile vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.
Vinkki!
Jos valmistat piirakan jo edellisenä päivänä, niin jäähdytä se ja peitä leivinpaperilla ja leivinliinalla ja säilytä viileässä.
Pähkinärouheen voi jättää pois ja korvata esim. kookoshiutaleilla.
Savuporopiirakka
150 g pehmeää margariinia tai 1,5 dl juoksevaa margariinia
1,5 dl kaurahiutaleita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl tuorejuustoa
0,5 dl kylmää vettä
tai
1 pkt ruisperunataikinaa tai piirastaikinaa pakasteesta
Täyte:
200 g savuporoviipaleita
100 g kinkkua
1 paparika
1 pieni sipuli
1 rkl ruokaöljyä
1 nippu persiljaa
Munakerma:
1 tlk (2,5 dl) kolmen juuston kermaa
100 g valkosipuli tuorejuustoa
3 munaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl sokeria
Pinnalle:
juustoraastetta
Sekoita pohja-ainekset nopeasti taikinaksi. Painele taikina litteäksi ja kääri folioon. Anna levätä yön yli.
Irrota poroviipaleet toisistaan. Laita uudestaan löysäksi pinoksi ja leikkaa pieniksi paloiksi. Halkaise paprika, poista siemenet ja paloittele pieniksi paloiksi. Silppua sipuli. Kuullota sipulia ja paprikaa muutama minuutti öljyssä. Silppua persilja. Sekoita kaikki aineet yhteen ja säilytä jääkaapissa yön yli.
Painele taikina vuokaan ja reunoille. Levitä täytteet piiran pohjan päälle. Sekoita munakerma ja kaada se piirakan päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta.
Paista 200 asteisen uunin alatasolla ensin n. 10 minuuttia ja sen jälkeen keskitasolla n. 20 minuuttia. Anna vetäytyä paistamisen jälkeen n. 15 minuuttia ennen tarjoilua.
lauantai 14. helmikuuta 2009
Ystävänpäivän hedelmärahka

2,5 dl Flora ruokakerma (rasvaa 20%)
2,5 dl maitorahkaa
3-4 rkl sokeroitua mansikkahilloa
4 omenaa
4 mandariinia
6-10 kpl kuivattua luumua
Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää siihen rahka ja mansikkahillo. Vatkaa seos kuohkeaksi.
Pilko hedelmät ja leiko luumut suikaleiksi. Lisää lopuksi kaikki hedelmät rahkavaahtoon ja sekoita.
Vinkki! Halutessasi voit lisätä seokseen hieman konjakkia tai sitruunamehua.
keskiviikko 14. tammikuuta 2009
Mummon jauhelihakastike (4:lle)
1 kpl sipuli
3 rkl voita tai öljyä
4 rkl vehnäjauhoja, puolikarkea
5 dl vettä
tomaattisosetta
pippuria
suolaa
perjantai 9. tammikuuta 2009
HIRVIMUREKE
300 g jauhettua sianlihaa
½ dl korppujauhoja
2 dl kermaviiliä
1 pss ranskalaista sipulikeittoa
100 g tuorejuustoa (esim. kanttarelli tai piparjuuri)
2 kananmuna
3 tl aromisuolaa (tai 1 1/2 tl suolaa) Huom! Sipulukeitossa on myös suolaa!
1/2 tl mustapippuria
1. Sekoita sipulikeitto, korppujauhot ja kermaviili kulhossa. Anna turvota hetken aikaa.
2. Lisää liha, munat ja mausteet.
3. Lisää tuorejuusto.
4. Sekoita aineet ja muodosta massasta pitkänomainen mureke uunipannulle.
5. Kypsennä 200 asteessa noin 45 minuuttia.
Tarjoa lisänä sienimuhennosta, Lapin puikulaperunaa ja keitettyjä kasviksia.
keskiviikko 24. joulukuuta 2008
Herkullinen omena-rahkapiirakka (uunipellillinen)
Taikina 1 (murutaikina)8 dl vehnäjauhoja
3-4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2-3 tl vaniljasokeria
250 g juoksevaa margariinia
Taikina 2 (pohja)
½ taikinasta 1
1 muna
2 dl piimää tai maustamatonta jogurttia
Täyte:
3-5 omenaa
2 tlk maitorahkaa
1-1½ dl sokeria
2 munaa
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori ja osa mehusta
Valmista ensin täyte. Sekoita rahka, munat ja mausteet keskenään. Poista omenoista keskusta ja viipaloi ne.
(Halutessasi voit sekoittaa myös omenalohkot rahkaseokseen!)
Sekoita taikinan 1 kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon rasva. Jaa taikina kahteen osaan. Lisää toisen osan (taikina 2) joukkoon muna ja piimä ja levitä tämä taikina uunipannulle, leivinpaperin päälle .
Levitä pohjan päälle rahkaseos, sen päälle vielä omenaviipaleet. Ripottele pinnalle murutaikina (taikina 1).
Paista uunin keskiosassa 200-asteessa n. ½ tuntia.
sunnuntai 21. joulukuuta 2008
Lohi-sienipiirakka
5 dl perunamuusia
1 dl juoksevaa margariinia
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
Täyte:
150g sieniä
150g graavilohta
purkillinen kolmen juuston kermaa
2 kananmunaa
sitruunan mehua
tilliä
Sekoita taikinan aineksia kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Painele taikina voideltuun vuokaan. Laita päälle pilkotut sienet ja lohi. Sekoita täyteaineet ja kaada piirakan päälle.
Paista 220 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Porohöystö
1 porkkana
1 sipuli
pala lanttua
pala selleriä
pala purjoa
3 dl kuohukermaa
50g kantarellituorejuustoa
suolaa
pippuria
voita
Poronkäristysliha paistetaan voissa padassa ja maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Pilko juurekset pataan ja jatka paistamista vielä viitisen minuuttia. Kaada kuohukerma pataan ja lisää kantarellituorejuusto. Pata saa hautua miedolla lämmöllä vielä viitisen minuuttia. Lopuksi tarkistetaan suola.
Tarjoa keitettyjen perunoiden kera.
lauantai 6. joulukuuta 2008
Kasvis-poropiirakka (uunipellillinen)
1 pss. (n. 100 g) perunasosejauhetta
2 dl kylmää vettä
250 g voita tai juoksevaa rypsiöljyvalmistetta
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vehnänalkioita
1 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
Sekoita perunasosejauhe kylmään veteen ja anna imeytyä. Sekoita rasva, hiutaleet, vehnäjauhot ja leivinjauhe ryynimäiseksi seokseksi. Lisää joukkoon perunasose ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä viileässä. Vuoraa reunallinen uunipelti leivinpaperilla. Taputtele taikina uunipellille.
Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.
Täyte
2 pss. kasvissuikaleita
1 pkt (140g) pekoniviipaleita
rouhittua mustapippuria
suolaa
300-500 g poronkäristelihaa (tai riistäkäristelihaa tai kylmäsavuporoa)
2 dl ruokakermaa
2dl maitorahkaa
50 g pestoa
3 kananmunaa
Paista pekoni ja lisää lihasuikaleet pannuun ja paista niitä kunnes liha muuttuu kypsän väriseksi (harmaaksi). Hox! Jos käytät kyläsavuporoa, sitä ei tarvitse paistaa.
Kuullota kasvissuikaleet voissa. Mausta kasvikset ja liha mustapippuri-rouheella ja suolalla. Sekoita joukkoon suikaloidut poronpaistisiivut. Laita ainekset pellille esipaistetun pohjan päälle. Sekoita ruokakerma, rahka, pesto ja kananmunat tasaiseksi seokseksi. Kaada seos pellille.
Paista 200 asteessa noin tuntia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut pintaan paistoväriä.
Tarjoa kasvis-poropiirakka puolukka-viinietikkakastikkeen ja maustekurkkuviipaleiden kanssa.
Puolukka-viinietikkakastike
100 g pakastepuolukoita
2 dl rypsiöljyä
3 rkl punaviinietikkaa
3 rkl hienoa sokeria
Soseuta marjat hyvin sauvasekoittimella. Lisää joukkoon öljy, viinietikka ja sokeri. Sekoita seos tasaiseksi. Tarkista maku. Kastiketta voit tarvittaessa ohentaa vedellä.
sunnuntai 30. marraskuuta 2008
Helppo salaatti
maanantai 10. marraskuuta 2008
Kevyt täytekakku


Mandariini luumurahkakakku
pohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe, ja käännä seos varovasti taikinaan. Jos osan vehnäjauhoista korvaa perunajauhoilla, kakusta tulee kimmoisampi.
Voitele halkaisijaltaan n. 24 cm vuoka ja leivitä se korppujauhoilla, leseillä tai mannasuurimoilla.
Kaada taikina vuokaan ja paista 30-35 minuuttia 175 asteen uuninlämmössä uunin alaosassa.
Täyte ja kuorrute:
2 dl flora vispikermaa
2 dl maitorahkaa
tl vaniljasokeria
1/2 dl sokeria
Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta mandariinimehulla.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää 2 dl rahkaa, sokeri sekä vaniljasokeri.
Ota puolet vaahdosta eri astiaan ja sekoita siihen vielä puoli purkkia luumusosetta.
Vatkaa sekaisin ja levitä kerrosten väliin.
Levitä kakun päälle kerma rahkaseos ja koristele mandariinilohkoilla (ja mantelilastuilla).
Kerrosten väliin voit laittaa lisäksi myös pelkkää luumusosetta, niin leikkauspintaan tulee kaunis tumma raita.
sunnuntai 19. lokakuuta 2008
Omena-puolukkapiirakka

Pohja:
4 munaa
3 dl sokeria
100 g voita tai margariinia
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja
Täyte:
n. 3-4 dl omenahilloketta
n. 1-2 dl puolukkasurvosta
Pinnalle:
vähän sokeria ja kanelia
Vaahdota munat ja sokeri hyvin (-tarkista vaahto tekemällä taikinasta kahdeksikko taikinan päälle; jos pysyy vähän aikaa, niin vaahto on hyvä).
Sekoita rasva varovasti vaahtoon nuolijalla tai puulastalla.
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe toisiinsa erillisessä astiassa ja lisää jauhoseos siivilän läpi vähän kerrallaan varovasti sekoittaen.
Levitä taikina uuninpellille leivinpaperin päälle ja peitä pohja mustikoilla.
Paista 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia.
Marjapiirakka (nopea ja helppo)
2 munaa1,5 - 2 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
(1/2 dl vehnänalkioita)
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta (tai 150 g sulatettua margariinia tai voita)
1 dl maitoa tai hedelmämehua
Pinnalle: 3 dl marjoja, esim. mustikoita
(3-5 kpl keksiä murennettuna)
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.Sekoita munat ja sokerit. Käytä happamille marjoille suurempaa sokerimäärää.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne munaseokseen.
Lisää joukkoon myös juokseva rasva ja neste.
Sekoita taikina tasaiseksi.
Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja levitä marjat päälle. Jos käytät pakastettuja marjoja, voit murentaa muutaman keksin (esim. kaura tai digestive) marjojen päälle, niin keksimurut imevät liiallisen kosteuden.
Paista 200 asteessa, uunin alatasolla 25-35 minuuttia.
sunnuntai 21. syyskuuta 2008
Puolukkapiirakka
Pohja :150 g voita
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl vehnänalkioita
1/2 dl maitoa
Täyte:
2 dl maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
2 kananmuna
1 dl sokeria
2dl puolukkasurvosta
Sekoita piirakkataikinan ainekset keskenään.
Vuoraa piirakkavuoka taikinalla .
Sekoita rahka, kerma, kananmunat sokerin ja vaniljasokerin kanssa.
Lisää joukkoon puolukkasurvos ja levitä seos piirakkataikinan päälle.
Paista 200 asteessa 30 – 40 minuuttia.
sunnuntai 31. elokuuta 2008
Kaisan kevyt pastakastike
1 sipuli
(valkosipulia)
1 dl tomaattimurskaa
2 rkl ruokakermaa
1 rkl vehnäjauhoja
vähän vettä
1 tl öljyä paistamiseen
mausteita (paprikajauhe, pippurit, basilika, gillausmauste...)
Paista jauheliha sipulien kanssa kattilan pohjalla tai kasarissa. Lisää tomaattimurska ja mausta mielesi mukaan. Anna hautua 5 minuuttia. Pienennä lämpöä ja lisää ruokakerma. Sekoita vehnäjauhot kylmään veteen ja suurusta sillä kastike mieleiseksi.
Tarjoa spagetin tai pastan kanssa.
keskiviikko 20. elokuuta 2008
Kasvisgratiini

500 -800 g kasvissekoitusta ( ruusukaalia, vihreä parsaa, porkkana, kukkakaali, paprika, vihreitä papuja yms.)
tai
800g pakastettuja kasvisekoituksia
tai kukkakaalta
Kastike:
3rkl voita tai margariinia
4-5 rkl vehnäjauhoja
5-6 dl kasvisten keitinlientä + maitoa tai ruokakermaa
(suolaa), valkopippuria
n. 2 dl juustoraastetta
Keitä kasvikset lähes kypsiksi suolalla maustetussa vähässä vedessä. Nosta kasvikset uuninkestävään vuokaan ja paloittele toistensa ympärille.
Voit käyttää myös pakastekasviksia, jotka voi laittaa jäisinä vuokaan.
Kiehauta rasva ja jauhot kasarissa hyvin sekoittaen.
Lisää kasvisten keitinlientä ja maitoa niin paljon, että syntyy sakea kastike.
Anna kastikkeen kiehua sekoittaen noin 5 min.
Lisää vähän jäähtyneen kastikkeen joukkoon juustoraaste ja levitä seos kasvisten päälle. Paista ruoka 250 asteen uuninlämmössä 10 -15 min, kunnes pinta on kauniisti ruskettunut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




