Sitruuna-salmiakki tiikerikakku |
Hyvä tiikerikakku, Mehevä tiikerikakku, Mariannetiikerikakku, Mokkatiikerikakku
n. 20 palaa
200 g leivontamargariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori
4 tl sitruunamehua
50 g turkinpippureita
3 rkl kuohukermaa
1 rkl kaakaojauhetta
Voitele ja korppujauhota noin kahden litran kakkuvuoka. Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää munat vaahtoon yksitellen vatkaten. Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri ja sekoita taikina tasaiseksi.
Nosta 2/3 taikinasta erilleen ja sekoita joukkoon sitruunaraaste ja -mehu. Murskaa turkinpippurit tehosekoittimessa tai pane ne kaksinkertaiseen pakastepussiin ja murskaa kaulimella.
Kiehauta kerma pienessä kasarissa ja sekoita joukkoon turkinpippurijauhe. Keitä muutama minuutti miedolla lämmöllä samalla sekoittaen, kunnes rouhe on liuennut. Sekoita joukkoon kaakao. Lisää seos 1/3 taikinan joukkoon. Nosta 1/3 vaaleasta taikinasta kakkuvuoan pohjalle ja nosta päälle puolet tummasta taikinasta. Tee samoin toinen kerros ja levitä päällimmäiseksi vaalea taikinakerros.
Paista 175-asteisessa uunin alatasolla 50–55 minuuttia. Kumoa jäähtyneenä.
Reseptin lähde: Yhteishyvä-lehti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Viestisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos kommentistasi :)