keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Helppo ja nopea omenapiirakka

(vuoan halkaisija n. 28-30 cm, n. 10 henk.)
Vuoan leivityksen voit tehdä myös kaurahiutaleilla
 tai keksinmuruilla


Tässä maito, kerman ja rahka korvattu
Turkkilaisella jogurtilla



Pohja:
0,5  dl    sulatettua rasvaa
1     dl    kermaa
1            muna
1     dl    sokeria
2     dl    vehnäjauhoja
1,5  dl    kaurahiutaleita
1     tl     vaniljasokeria
1     tl     leivinjauhetta


Päälle: omenahilloa ja 2-3 kuorittua omenaa (koosta riippuen)
ripaus kanelia

Rahkaseos:

1     dl     maitorahkaa
1     dl     kermaa tai maitoa
0,5  dl     sokeria
1            muna
1     tl     vaniljasokeria

Pohjataikina:

Sekoita taikinaa varten rasva, kerma ja muna. Lisää sokeri ja jauhot, joihin on sekoitettu vaniljasokeri ja leivinjauhe.

Levitä taikina voidellun ja korppujauhotetun vuoan pohjalle ja reunoille.
Paista pohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla ensin 10 min.
Sekoita rahkaseoksen ainekset. Kuori omenat ja leikkaa ne veneen muotoisiksi lohkoiksi.
Levitä puolikypsän piirakkapohjan päälle omenasose, omenalohkot, kaneli. Kaada rahkaseos täytteen päälla.  Laita piirakka takaisin uuniin ja jatka paistamista 20-30 min, niin että piirakka saa kauniin värin.


Vinkki!
Muuntelin tätä ohjetta niin, että korvasin kerman, maidon ja rahkan turkkilaisella jogurtilla. Muuten tein ohjeen mukaan, paitsi että unohtui vähän liian pitkäksi ajaksi uuniin. Hyvää oli!

2 kommenttia:

  1. Tämä oli NIIN hyvää!

    VastaaPoista
  2. ... no niin oli minustakin - vajaassa viikossa tuhosin koko piirakan yksinkseni. ;D

    VastaaPoista

Viestisi julkaistaan tarkistuksen jälkeen.
Kiitos kommentistasi :)