Hae tästä blogista

tiistai 14. joulukuuta 2010

Parsakaali-broileripiirakka (n. 8 annosta)

1 pkt (400 g) 10 Kevyt piirakkataikina (pakaste)

Täyte
250 g marinoituja broilerinfileesuikaleita
1 kpl  iso purjo
1 rkl   oliiviöljyä
3/4 tl   suolaa
1/2 dl  Thai Sweet Chilikastiketta
450 g  parsakaalia (pakaste)
1kpl    suippopaprika
1 pss (150 g)     emmental-mozzarellajuustoraastetta

munamaito
:
3     munaa
2 dl kermaa
1 dl maitoa
ripaus suolaa ja mustapippuria

1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
2. Hienonna halkaistu ja huuhdottu purjo. Ruskista broilerisuikaleet pannulla öljyssä ja lisää purjo. Mausta suolalla ja chilikastikkeellla. Hauduta kannen alla noin 5 minuuttia.
Nosta pannu liedeltä ja anna täytteen jäähtyä.

3. Kauli sulanut piirakkataikina piirakkavuoan muotoiseksi levyksi. Nosta levy piirakkavuokaan (pyöreä vuoka halkaisija noin 30 cm tai suorakaidevuoka n.22 x 30 cm). Painele levy vuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohja haarukalla ja paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.

4. Vatkaa munien rakenne rikki. Sekoita joukkoon kerma ja maito. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Leikkaa suippopaprika renkaiksi.

4. Ota esipaistettu pohja uunista. Levitä pohjalle broileri-purjoseos, parsakaalit ja paprikarenkaat. Kaada päälle munamaito ja ripottele pinnalle juustoraaste.

5. Jatka paistamista uunin alatasolla noin 35 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta saanut väriä. Anna piirakan vetäytyä hetken aikaa.

maanantai 6. joulukuuta 2010

Palapaisti

palapaisti
n. 1 kg naudanpaistia tai karjalanpaistilihaa
2 sipulia
150 g tuoreita herkkusieniä
3 rkl voita
2 dl ruoka kermaa (15%)
1 rkl vehnäjauhoja
1 lihaliemikuutio
2 rkl tomaattipyrettä
1 tl sokeria
2 tl paprikajauhetta
1 tl rouhittua mustapippuri
1 tl rosmariinia
1 tl timjamia
2 laakerinlehteä
1 pss pikkuporkkanoita
1 dl hillosipuleita
2 dl valkoviiniä (kuivaa)

Leikkaa paisti reilun kokoisiksi kuutioiksi. Ruskista lihat pannulla. Lisää jauhot ja sekoittele lihoja. Lisää tomaattipyree ja mausta pippurilla, paprikajauheella, timjamilla, rosmariinilla. Pienennä hellan lämpö puoliteholle. Siirrä lihat valurautapataan.

Hienonna sipuli ja kuullota voissa pannulla. Mausta sokerilla ja siirrä pataan.

Lisää pataan myös viini ja vettä niin, että lihat peittyvät. Lisää lihaliemikuutio ja hauduta lihoja liedellä kannen alla 1,5 tuntia.

Leikkaa sienet reiluiksi viipaleiksi ja lisää ne hillosipulien, porkkanan ja kerman kanssa pataan.

Hauduta pataa vielä puolisen tuntia. Maista ja mausta.

Kun pata on valmis, sekoita joukkoon vielä hienonnettu persilja.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Marja-aronia marjarahka

Monessa kotipihassa koriste- ja aitakasvina kasvava marja-aroniapensaan marja on syötävä ja erittäin terveellinen. Niitä voi hyötykäyttää erityisesti hyytelöiden ja mehujen valmistukseen. Myös leivontaan ja jälkiruokiin marjat sopivat erinomaisesti. Kuorineen käytettynä saat kaikki marjojen hyödyt ja ravinteet.

Marja-aronia on miedon makuinen, joten käytä lisänä muita marjoja jos haluat enemmän makua.

2 1/2 dl Flora vanillaa tai kuohukermaa
500 g maitorahkaa
3/4 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl mansikoita (mustikoita tai vadelmia)
2 dl marja-aronioita

Vaahdota kerma. Lisää joukkoon rahka, sokeri, vaniljasokeri ja marjat.

Tarjoa välipalana, jälkiruokana tai  vaikkapa kakun täytteenä.

Pikamunkit

5 dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 tl suolaa
3 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
3 dl kermamaitoa
2 munaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa.  Lisää kulhoon kermamaito sekä munat. Sekoita taikina tasaiseksi. Ota välittömästi taikinasta ruokalusikallisen kokoisia nokareita ja kypsennä ne rasvassa vaaleanruskeiksi noin 4-5 min. Sokeroi munkit lämpiminä ja tarjoa ne mahdollisimman tuoreina.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Perinteinen piimäkakku / Aronia-piimäkakku

Perusresepti on perinteisen piimäkakun resepti.

5 dl jauhoja
3 dl piimää (myös kermaviili käy)
2 dl sokeria
1 dl voita sulatettuna
2 tl ruokasoodaa

mausteet:
3 tl piparkakkumaustetta
2 dl marja-aroninan marjoja (kokonaisia)
1 tl vaniljasokeria
tai
(1 tl neilikkaa, 1 tl kanelia, 1 tl inkivääriä, 1 dl rusinoita)
   
Sekoita kuivat aineet. Lisää piimä ja sulatettu voi varovaisesti sekoittaen. Älä vatkaa! ( Mitä vähemmän joudut sekoittamaan, sitä kuohkeampi kakusta tulee.) Siirrä voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista 200 - 175 asteessa noin 50 - 60 minuuttia .

Vinkki!
Kypsennyksen loppupuolella lämpöä voi pienentää 175:een. Jos pinta paistuu liikaa, kakun päälle uuniin voi laittaa leivinpaperiasuojaksi.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Moussaka (Kyprokselta, 8 - 10 annosta)

 800 g jauhettua lihaa (sika-nauta)
4-6 perunaa
1-2 munakoisoa
1-2 kesäkurpitsaa
I kuppi öljyä
2 sipulia
l lasi punaviiniä
1-2 lusikallista tomaattipyrettä
paahtoleivän muruja
3 munaa
1 kuppi sheddar-juustoa
suolaa, pippuria, paahtoleivän muruja
kanelia
bechamel-kastiketta (ohje reseptin lopussa)

Kuullota sipuli öljyssä ja ruskista liha, lisää viini ja vedellä laimennettu tomaattikastike.  Anna kiehua hetken.  Lopuksi sekoita joukkoon munat, juusto  ja leivänmurut.
Esipaista poikittain siivuiksi leikatut kesäkurpitsat, munakoisot ja perunat .
Voitele paistovuoka voilla, ripottele siihen leivänmuruja.  Lisää paistovuokaan kerroksittain perunoita, liha-maustesekoitusta, munakoisoa, kesäkurpitsaa ja bechamel-kastiketta.
Ripottele paistoastian pinnalle juustoa ja paista 200 asteessa noin 40-50 min tai kunnes pinta on kauniin ruskea.

Tarjoa  leivän ja salaatin kera.

Bechamelkastike
30-40 g voita tai margariinia
n. 3 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
suolaa
kanelia
(tai muskottia)

Sulata rasva kattilassa, älä ruskista. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen. Anna kiehua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.
Mausta valmis kastike suolalla.

Bechamel-kastike ( valkokastike, maitokastike)

Bechamel-kastike ( valkokastike, maitokastike) on peruskastike, josta maustamalla saa erilaisia kastikkeita lihan, kalan tai kasvisten seuraksi.
Mausteena voi käyttää mm. sinappia, yrttejä, pinaatia tai juustoa.
Bechamelkastike
30-40 g voita tai margariinia
n. 3 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
suolaa
(muskottia)

Sulata rasva kattilassa, älä ruskista. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää maito vähitellen koko ajan sekoittaen. Anna kiehua miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia.
Mausta valmis kastike suolalla.

perjantai 27. elokuuta 2010

Hyvän Olon Makaronilaatikko ja vihanneksia (4-6 henk.)


(iso uunivuoka)
1 pss (7-8 dl) Myllyn Paras Hyvän Olon Makaronia (omega-3)
400 g paitijauhelihaa
1 iso sipuli tai 100 g pakastesipulia
(3-5 valkosipulinkynttä tai valkosipulirouhetta)
1-2 tl suolaa tai lihafondia
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl mustapippurirouhetta
1-2 tl paprikajauhetta
n. 250 g pakastevihanneksia
n.100-150 g juustoraastetta
4 kananmunaa
1 l maitoa tai lihalientä (tai vettä + lihaliemikuutio tai 1 rkl liha fondia)

Keitä makaronit pakkauksen ohjeen mukaan.
Ruskista jauheliha ja sipuli. Mausta kypsä jauheliha. Kaada makaronit ja ruskistettu jauhelihaseos voideltuun vuokaan ja sekoita ne keskenään.
Levitä pakastevihannekset tasaiseksi kerroksesi vuoan päälle.

Lisää pinnalle vielä ohut kerros juustoraastetta.
Sekoita kananmunat maitoon ja kaada neste vuokaan.
(Lisää munamaitoa, jos kaikki ei peity munamaidolla.)

Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla noin 40 min - 50 min riippuen uunin tehosta.

Vinkki!
  • Voit jättää makaronit myös keittämättä ja pääset näin helpommalla. Voitele iso, laakea uunivuoka ja kaada keittämättömät makaronit vuoan pohjalle. Lisää vuokaan ruskistettu ja maustettu jauhelihaseos. Sekoita ainekset tasaisesti. Levitä pakastevihannekset tasaiseksi kerroksesi vuoan päälle. Lisää pinnalle vielä ohut kerros juustoraastetta. Sekoita munat, nesteet ja kaada vuoan päälle niin, että kaikki ainekset peittyvät kunnolla. Jos neste ei riitä, lisää lientä. Kypsennä 200-asteisen uunin alatasolla n. 1 tunti.

Tarjoa lisäkkeeksi basilika-tomaattisalaattia.

tiistai 24. elokuuta 2010

Puolukkahyytelö / -hillo (puoliraaoista marjoista)

Puolukkahyytelöä/ hilloa voi tehdä puoliraaoista puolukoista ilman hillosokeria, sillä niissä on hyytelöivää pektiiniä.

2 dl vettä
3 litraa puhdistettuja puolukoita
8 dl sokeria


Laita kattilan pohjalle vettä, lisää puhdistetut ja huuhdotut marjat.  Anna kiehahtaa hetken, että marjat vähän rikkoutuvat. Lisää sokeri, sekoittele ja anna kiehua vielä hetken.
Kun hillo on hieman jäähtynyt, purkita pieniin lasipurkkeihin tai pieniin lämpöä kestäviin rasioihin.

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Taivaallista broileria

Ystävätär kehui kovasti tätä reseptiä, mutta itse en osaa sanoa oliko siinä erityisesti mitään taivaallista. Syötävää se kyllä oli.

raaka-aineet:


2 broileria tai broilerin rintaa tai koipia
(6 koipea)

kastike:
0,25 dl Rajamäen etikkaa
1,5 dl vettä
2 tl sokeria
1,5 tl suolaa
0,25 tl valkopippuria
50 g voita
1 sipuli silputtuna
1 rkl sinappia
1 paksu sitruunan viipale tai sitruunan mehua

1 dl tomaattisosetta

Mittaa kastikeaineet kattilaan (paitsi tomaattisose).
Anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuuttia. Lisää tomaattisose.
Paloittele broilerit ja sijoittele ne uunipannulle tai laakealle vadille, nahkapuoli ylöspäin.


Kaada kastike lihojen päälle.

Kypsennä noin 200 asteisessa uunissa puoli tuntia. Pienennä lämpötila 175 asteeseen ja kypsennä vielä noin puoli tuntia. Valele broileripaloja kastikkeella silloin tällöin. Voit peittää vuoan myös foliolla, jos haluat mutta se ei ole välttämätöntä.

Tarjoa keitetyn riisin ja vihannessalaatin kanssa.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Karpalopuuro tai Puolukkapuuro

8 dl vettä
200 g pakaste karpaloita tai n.4 dl puolukoita
n. ½ dl sokeria
1¼ dl Myllyn Paras Mannasuurimoita
ripaus suolaa


Kiehauta vesi ja marjat, anna kiehua n. 15 min. Mausta sokerilla ja suolalla ja tarkista maku. Siivilöi halutessasi liemestä marjan kuoret pois. Ne voi myös jättää puuroon, jolloin puurosta tulee kuitupitoisempi.
Vispaa mannasuurimot kiehuvaan liemeen ja anna kypsyä hiljalleen välillä sekoittaen 5-10 min. Anna puuron jäähtyä. Vatkaa voimakkaasti kuohkeaksi vaahdoksi, mieluiten sähkövatkaimella.
Puuron voi syödä myös ilman vatkaamista lämpimänä tai kylmänä marjapuurona maidon kanssa.

perjantai 14. toukokuuta 2010

Täytetyt herkkusienet

12 kpl tuoreita, isoja herkkusienä
1 prk Mustapekka tuorejuustoa
(tai aurajuustoa)
1 pkt amerikanpekonia

Poista herkkusienistä kannat ja ota ne talteen. Pilko kannat ja sekoita ne juuston kanssa sekaisin tahnaksi. Täytä herkkusienien lakit  juusto-sienitahnalla ja kierrä pekonisuikale lakin ympärille.
Paista grillissä tai pannulla niin kauan,  että pekoni kypsyy.

Tonnikala-perunasalaatti

1 prk tonnikalaa
1 rasia valmista perunasalaattia
kaprista
1 punasipuli

Kuori ja silppua punasipuli. Sekoita kaikki aineet keskenään.

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

MUNKIT

5 dl maitoa
50 g hiivaa tai 1-2 pussia kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 1/2 dl sokeria
1 rkl kaardemummaa
2 munaa
n. 12 dl vehnäjauhoja
100 g margariinisulaa

Paistamiseen:
pullollinen (0,75 l) rypsiöljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää nesteeseen suola, sokeri, kaardemumma ja munat sekä osa jauhoista. Lisää loput jauhot taikinaa vaivaten. Vaivaa taikinaan vielä margariinisula tai juokseva margariini ja anna kohota hetken. Vaivaa taikina ja leivo siitä pieniä, pyöreitä pullia. Anna pullien kohota ennen keittämistä.

Kuumenna öljyä isossa kattilassa, kunnes taikinasta otetut koepalat kiehuvat öljyyn laitettaessa. Älä kuumenna liikaa, sillä rasva voi syttyä palamaan.

Pidä kattilan kansi lähettyvillä rasvapalon sammuttamista varten (varalta) !


Lävistä pullat sormin renkaaksi ja keitä reikämunkit öljyssä molemmin puolin kauniin ruskeiksi. Nosta reikäkauhalla valumaan paksulle talouspaperille.
Kierittele valmiit munkit vielä sokerissa ja tarjoile.

Munkit ovat herkulllisimmillaan lämpiminä ja ruoreina.

TIPPALEIVÄT


2,5 dl maitoa2 munaa
1 rkl sokeria
1/2 tl suolaa
n. 1/4 pala hiivaa
n. 3 dl vehnäjauhoja


Paistamiseen: pullollinen (0,75 l) rypsiöljyä

Pinnalle: tomusokeria

Liuota hiukan hiivaa (10-20 g) kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita mukaan muut ainekset ja anna taikinan kohota noin puoli tuntia. Kuumenna öljyä isossa kattilassa, kunnes taikinasta otetut koepalat kiehuvat öljyyn laitettaessa. Älä kuumenna liikaa, sillä rasva voi syttyä palamaan.

Pidä kattilan kansi lähettyvillä rasvapalon sammuttamista varten (varalta) !


Pursota taikina suoraan öljyyn hienona nauhana. Käytä pursottamiseen esimerkiksi muovipussia, josta leikkaat yhden kulman auki. Paista tippaleivät molemmin puolin. Käännä ne reikäkauhalla varovasti ja nosta valmiit tippaleivät talouspaperin päälle valumaan.

Ripottele tippaleivälle hiukan tomusokeria ennen tarjoilua.

Ohjeesta tulee n. 20 - 25 leipää, koosta riippuen.
Tippaleivät ovat parhaimmillaan tuoreina.

SIMA

Sima valmistuu huoneen lämmössä muutamassa päivässä ja viileässä noin viikossa.

2 sitruunaa
4 litraa vettä
1/2 kg fariinisokeria
1/2 tl hiivaa

Pulloihin: rusinoita ja sokeria

Pese sitruunat mahdollisimman puhtaiksi kuumalla vedellä. Kuori ne kuorimaveitsellä valkoiseen osaan asti ja ota kuoret talteen. Poista valkoinen osa sitruunan pinnasta ja viipaloi sitruunat ohuiksi viipaleiksi. Laita sitruunaviipaleet, keltainen osa kuoresta ja fariinisokeri vähintään 5 litran kokoiseen astiaan. Jos haluat vaaleaa simaa, korvaa osa ohjeen fariinisokerista tavallisella sokerilla. Kaada päälle kiehuva vesi ja sekoita, kunnes sokeri on sulanut.
Kun neste on jäähtynyt kädenlämpöiseksi, lisää hiiva, peitä astia ja anna käydä huoneen lämmössä noin vuorokausi.

Siivilöisima ja pullota se.
Laita pulloihin 1 tl sokeria ja muutama rusina.

Säilytä valmis sima viileässä.

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Suklaa- sitruunakakku

200 g margariinia
2 dlsokeria
3 munaa
3,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniliinisokeria
1 sitruunan kuori + mehu
n. 0,5 dl tummaa suklaata pieninä kuutioina


Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen, koko ajan vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne muna - voi vaahtoon.Lisää vielä lopuksi sitruunan kuori ja mehu. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan ja paista 175 asteessa 50-60 minuuttia.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2010

Niilan jauhelihakastike


400 g naudan paistijauhelihaa
(50 g savupekonia)
1 sipuli
5 dl vettä
1 pss (300g) Apetit Sadonkorjuukasvikset
(parsakaali, keltainen porkkana,pariisinporkkana)

tai 1 pss pakastevihannessuikaleita
1 lihaliemikuutio
30g tomaattipurettä
yrttejä mausteeksi

Kuutioi sipuli ja kuullota se vihannesten kanssa pannulla. Ruskista jauheliha. Yhdistä ainekset ja lisää vesi ja liemikuutio ja tomaattipure. Anna kiehua miedolla lämmöllä 20 min. Mausta yrteillä.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Äidin rahkapiirakka

pohja:
250 g margariinia tai voita
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl kermamaitoa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

täyte:
2 pukkia rahkaa
2 dl kermaa
1 muna

1 sitruunan mehu ja kuori
1 dl rusinoita

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voivaahtoon varovasti yksi muna ja puolet jauhoseoksesta ja sekoita. Lisää toinen muna ja loput jauhoseoksesta sekä maito.
Levitä pohjataikina uunipellille, leivinpaperin päälle.
Raasta sitruunan kuori sekä purista sitruunasta mehu. Sekoita rahka, kerma ja muna keskenään, lisää sitruunan mehu ja kuori.  Kaada täyte pohjan päälle ja ripottele pinnalle rusinoita.

Paista 200 asteessa n. 15 - 20 min.

Rahkakakku


4 munaa
1 1/2 dl sokeria
100 g mantelirouhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 dl vehnäjauhoja
2 tippaa karvasmanteliöljyä
2 prk (500 g) rahkaa
2 dl kuohukermaa

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita varovasti joukkoon mantelirouhe-vanilliini-jauhoseos, karvasmanteliöljy, rahka ja lopuksi vaahdoksi vatkattu kerma. Kaada seos hyvin voideltuun korppujauhotettuun n. 3 l vuokaan (tai pieniin annosvuokiin).
Paista 175 asteessa n. 1 tunti. Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.

Vinkki!
Tämä sisältä kostea kakku on parhaimmillaan aivan tuoreena kermavaahdon ja hillon tai pakastemarjojen kanssa.

Rahkapullat (12-14 kpl)

Pullataikina:
2 1/2 dl maitoa
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
3/4 dl sokeria
2 tl kardemummaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
75 g voita tai margariinia



Täyte:
250 g maitorahkaa
3/4 dl sokeria
1 muna
1 tl vanilliinisokeria
1/2 dl maitoa tai kermaa
1/2 dl rusinoita
(2 rkl sitruunamehua)

1. Liota haaleaan maitoon hiiva. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja kaardemumma sekä vehnäjauhot ja viimeiseksi pehmeä rasva. Alusta taikinaa kunnes se irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Anna taikinan kohota noin kaksinkertaiseksi.

2. Leivo taikinasta pikkupullia ja anna niiden kohota. Sekoita täytteen aineet keskenään. Paina kohonneisiin pikkupulliin lasilla syvennys. Voitele reunat munalla. Täytä syvennys rahkaseoksella.

3. Kypsennä 225 asteessa noin 10 minuuttia (paistoaika riippuu uunista).

Täytetyt munanpuolikkaat

lähetä tähän reseptiin kuva
4 kovaksi keitettyä munaa

Täyte:
100 g savusilakkaa
2-3 rkl kermaa
1 rkl tillisilppua
suolaa
valkopippuria

Koristeeksi:
tillinoksia tai vihanneskrassia

Leikkaa kuoritut munat pituussuunnassa kahtia. Ota talteen keltuaiset ja leikkaa kunkin munanpuolikkaan pohjasta pois ohut viipale niin että munanpuolikkaat pysyvät tukevasti vadilla.

Perkaa savusilakat ja irrota niistä fileet. Nypi kylkiruodot pois mahdollisimman tarkkaan.

Survo keltuaiset ja savusilakkafileet haarukalla tasaiseksi tahnaksi. Pehmennä kermalla sopivaksi. Mausta seos tillisilpulla sekä maun mukaan suolalla ja valkopippurilla. Nostele seosta munanpuolikkaille. Koristele tillinoksilla.

Vinkki!
Munanpuolikkaiden täytteeksi käy esimerkiksi silliviipale, viipaloitu tuoresuolattu kirjolohi, katkaravut tai rullalle kierretyt anjovisfileet. Koristellaan esim. tillillä tai vihanneskrassilla.

Pasha

200 g voita
2 dl sokeria
250 g maitorahkaa
1 keltuainen
1-2 tl vanilliinisokeria
puolen sitruunan mehu
2 rkl mantelirouhetta
2 rkl rusinoita tai korintteja
2 dl kuohu- tai vispikermaa

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää rahka, keltuainen, vaahdoksi vatkattu kerma ja mausteet.
Kaada rahka valumaan ohuella kankaalla vuorattuun pashamuottiin, siivilään tai kahvisuodattimeen. 

Kumoa se seuraavana päivänä ja korista hedelmillä ja kermavaahdolla.

Vinkki!
Muotiksi sopii hyvin esimerkiksi muovinen viinirypäleiden myyntirasia, jossa on reikiä pohjassa.

Mämmi -ohje

1. vaihe
1½ l vettä
250 g mämmimaltaita
400-500 g ruisjauhoja

2. vaihe
2 l vettä
250 g mämmimaltaita
400-500 g ruisjauhoja

3. vaihe
1-2 dl siirappia
2 rkl jauhettua pomeranssinkuorta
1 tl suolaa
Päälle
sokerivettä (1 dl vettä/1/2 dl sokeria)

1. vaihe. Kuumenna vesi poreilevaksi. Sekoita veteen maltaat ja ruisjauhot. Ripottele pinnalle hieman ruisjauhoja. Peitä kattila kannella. Anna imeltyä 1½-2 tuntia lämpimässä paikassa, esimerkiksi uunissa 50 asteen lämmössä.

2. vaihe. Kuumenna vesi poreilevaksi ja lisää kattilaan. Sekoita joukkoon maltaat ja jauhot. Jatka kuten edellä ja anna imeltyä taas pari tuntia.

3. vaihe. Tässä vaiheessa mämmin tulee olla löysän puuron vahvuista. Lisää tarvittaessa jauhoja. Mausta.

Keitä seosta 10 minuuttia koko ajan hämmentäen varoen pohjaan palamista. Jäähdytä seos haaleaksi ja jaa mämmituokkosiin tai foliovuokiin. Jätä kuohumisvaraa noin 1/3 vuoan korkeudesta. Lisää mämmin päälle vuokiin 1-2 rkl kylmää sokerivettä kuorettumisen estämiseksi.

Paista uunin alatasossa 170 asteen lämmössä noin 2½ tuntia.
Mämmi on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua. Tarjoa kylmänä kermamaidon ja sokerin kera.

Lammaspaisti (kokonainen)

2,5 - 3 kg:n lampaanpaisti
1 rkl minttua
1 rkl suolaa
5-8 valkosipulin kynttä

marinointiin: 5 dl vahvaa kahvijuomaa
valeluun: vahvaa kermakahvia

kastike
4 dl paistolientä
2 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl ruokakermaa
mustapippuria
sinappia

1. Puhdista paisti hyvin. Pane se kahvin kera paistopussiin marinoitumaan seuraavaan päivään asti. Kääntele pussia välillä.

2. Hiero paistin pintaan suolaa ja murskattua minttua. Leikkaa kuoritut valkosipulin kynnet ohuiksi suikaleiksi. Tee paistiin  viiltoja terävällä veitsellä ja työnnä valkosipulisuikaleet niihin.

3. Työnnä lihanpaistomittari paistin paksuimpaan kohtaan siten, ettei se kosketa luuta.

4. Nosta paisti ritilälle uunipannun päälle ja paista 175 asteessa noin 1-1,5 h/kg riippuen siitä, kuinka kypsää haluat lihan olevan. Valele paistia kypsennyksen aikana useaan kertaan kermakahvilla. Lisää pannulle tarvittaessa tilkka vettä.
Punertavan lihan sisälämpö on 70 astetta, täysin kypsän noin 80 astetta.

5. Ota liha uunista, peitä alumiinifoliolla ja anna tasaantua. Siivilöi paistoliemi kastikkeeksi ja lisää siihen vehnäjauhot. Keitä muutama minuutti. Mausta ja lisää kerma.

APRIKOOSI-RAHKATORTTU (12 annosta)


Murotaikinapohja
200 g margariinia tai voita
1dl sokeria
1 munaa
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöinen rasva ja sokeri vaahdoksi . Lisää kananmunat yksitellen, hyvin vatkaten. Siivilöi jauhot ja leivinjauhe taikinavaahtoon ja sekoita hyvin, mutta älä vatkaa enää.

TAI
(voit käyttää myös valmista murotaikinaa)

1 pkt (400 g) valmista murotaikinaa (pakaste)

Täyte:
1 tlk (250 g) maitorahkaa
1 tlk (2 dl) vispikermaa
3 kananmunaa
1 sitruunan raastettu kuori
1/2 dl sitruunanmehua
1dl rusinoita
3/4 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria

Pinnalle:
1-2 tlk (à 425 g) aprikoosiviipaleita ( tai persikkaviipaleita)
1 dl vettä
1/2 dl hyytelösokeria

Painele murotaikina piirakkavuoan (halkaisija 26 cm) pohjalle ja reunoille.

Sekoita rahka, kerma ja munat kevyesti vatkaten. Lisää sitruunan raastettu kuori ja mehu, sekä rusinat, sokeri ja vanilliinisokeri. Kaada täyte vuokaan ja paista torttua 200 asteessa, uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia.

Anna valmiin tortun jäähtyä.

Valuta aprikoosiviipaleet hyvin ja asettele ne tortun pinnalle. Kiehauta vesi ja lisää hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kun liemi kiehahtaa uudelleen nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä pari minuuttia. Lusikoi sokeriliemi persikoiden päälle ja anna sen hyytyä.

Tarjoa torttu kylmänä.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Lammaspata (6 annosta)

1 kg  luutonta lammaspaistia tai  luullista lampaanlapaa paloina
4 - 6 valkosipulin kynttä
1 rkl öljyä
1,5 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 tl rosmariinia
1 sipuli
2 porkkanaa
1 prk säilyketomaatteja
1 dl vettä

Poista lampaanpaistista ylimääräinen rasva ja paloittele liha. Kuumenna öljy padassa ja paista lihapaloja sen verran, että ne saavat ruskean paistopinnan. Mausta lihapalat suolalla, pippurilla ja rosmariinilla. Lisää pataan kuoritut ja paloitellut porkkanat, valkosipuliviipaleet sekä kuorittu ja lohkottu sipuli. Sekoita joukkoon vesi ja tomaatit. Kypsennä uunissa 175 asteessa noin kaksi tuntia.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

Jogurttipiirakka

 1pkt ( 400g) Myllyn Paras Kauramurotaikinaa

täyte:
2-4 omenaa (tai  5 dl marjoja)
(tässä piirakassa  2 omenaa ja 3 dl raparperihilloketta)
3 dl jogurttia  (esim turkkilaista)
2 kananmunaa
0,5-1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria

Levitä sulatettu kauramurotaikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Levitä päälle lohkotut omenat (tai marjat). Sekoita jogurtti, munat ja sokerit keskenään ja kaada piirakan päälle.
Paista  200-asteisen uunin keskitasolla n. 30-40 min.

Vuoan koko!
Pyöreä vuoka halk. 28-30 cm tai suorakaiteen muotoinen vuoka 20 cm x 30 cm.

maanantai 22. helmikuuta 2010

Lasagnettea ja vihanneksia


1 pkt Knorr Lasagnettea
400 g paistijauhelihaa
300 g K ruunu vihannessekoitusta (kukkakaali, porkkana,parsakaali)
3dl maitoa
6 dl vettä
juustoraastetta

Ruskista jauheliha paistokasarissa.
Lisää joukkoon kastikeainekset sekä maito ja vesi.

Sekoita ja anna kiehua muutaman minuutin ajan.



Laita pastapalat ja vihannekset voideltuun uunivuokaan ja kaada kastike tasaisesti pastan päälle.
Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Paista uunissa 200 asteen lämpötilassa  30 - 40 minuuttia.Tarjoa patongin kanssa.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Maukas tonnikalapasta

350 g pastaa
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl rypsiöljyä
2 porkkanaa
3 rkl sitruunamehua
0,5 -1 dl tomaattikastiketta (tai cilillä maustettua tomaatikastiketta)
1 tlk cilillä mautettua tonnikalaa (tai tonnikalapaloja vedessä
100 g kevyttä yrttituorejuustoa
mustapippuria ja suolaa

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipuli öljyssä. Lisää joukkoon ohuiksi suikaleiksi paloitellut porkkanat. Lisää sitruunamehu ja hauduta muutama minuutti kannen alla. Lisää tomaattikastike, tonnikala sekä suola ja pippuri. Kuumenna. Lisää tuorejuusto ja anna sen sulaa. Sekoita kypsä pasta kastikkeen joukkoon.

keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Banaanikakku

kaksi banaanikakkua (kork. 7cm, halk. n. 20 cm)
Banaanikakku-resepti on matkamuisto Madeiralta!

Hox!
Ohjeen määristä tulee kaksi normaali kokoista kakkua.

600 g banaania (4-6 banaania)
400 g sokeria
4 munaa
250 g voita
300 g vehnäjauhoja
2 tl suolaa
2 tl kuivahiivaa
2 tl ruokasoodaa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää sulatettu voi ja vehnäjauho-mausteseos. Lisää lopuksi banaanisose ja sekoita kakkutaikina varovasti tasaiseksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun, pyöreään irtopohjavuoakaan ja paista kakkua 180 asteessa n. 45 minuuttia.

Maalaisleipä (Bolo Do Caco)

Maalaisleipä (Bolo Do Caco) -resepti on matkamuisto Madeiralta!

0,5 dl vettä
n. 1 kg (n. 15dl) vehnäjauhoja
1 tl suolaa
50 g hiivaa
200 g bataattimuusia

Keitä bataatit (makeat perunat) kuorineen suolalla maustetussa vedessä. Kuori keitetyt bataatit ja tee niistä muusia. Sekoita hiiva kädenlämpöiseen, suolallaa mausteettun veteen. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita se ensin jauhoihin. Lisää nesteeseen aluksi pieni määrä jauhoja ja sekoita hyvin. Lisää bataattimuusi ja loput jauhot. Sekoita taikina niin, että se irtoaa kulhon reunoista.

Peitä taikinakulho liinalla ja anna taikinan kohota n. 1 tunti.

Leivo pyöreitä matalia leipiä (halkaisija n. 15 cm ja korkeus 3 cm), anna leipien kohota vielä 20 min.
Taputtele leivät ja paista kuumassa uunissa. Madeiran maaseudulla leivät paistetaan usein valurautapannulla hiilloksen päällä.

Valkosipulivoi:
75g voita
1-2 murskattua valkosipulinkynttä
2 tl hienonnettua persiljaa

Vinkki!
Bolo Do Caco syödään lämpimänä.Halkaise leipä ja laita väliin esim valkosipulivoita tai persiljavoita.

torstai 21. tammikuuta 2010

Pinaattikastike

1 pss pakastepinaattia
1 rkl voita
2 dl maitoa tai ruokakermaa
1-2 rkl vehnäjauhoja
ripaus suolaa ja valkopippuria
  
Sulata pinaatti kattilassa voin kera.
Sekoita jauhot maitoon ja lisää pinaatin joukkoon. Anna kiehahtaa ja hauduta muutama minuutti.
Mausta suolalla ja pippurilla.

Vinkki!
Tarjoile kalan kanssa.

maanantai 18. tammikuuta 2010

Tavallinen pannukakku (uunipellillinen)


8 dl maitoa
3-4 munaa
4 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
0,5 - 1dl sulatettua rasvaa
muutama nokare voita

Vatkaa kaikki ainekset sekaisin kulhossa. leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun, laita pinnalle muutama voinokare ja paista 200 - 225  asteessa uunin keskiosassa noin 25 min tai kunnes pannukakku kuplii ja saa kauniin ruskean värin.

Kevennetty nakkikastike

1 pkt (300 g) kevytnakkeja (kuoreton tai luonnonkuori)
1 sipuli
(2 valkosipulinkynttä)
1 tl paprikajauhetta
3 rkl  tomaattipyreetä
4 dl vettä
0,5 tl rouhittua pippuria
3-4 dl pilkottuja kasviksia maun mukaan tai pakastekasviksia
50-100 g sulatejuustoa
pieni herkkukurkku
(suolaa)

Leikkaa nakit viipaleiksi. Kuori ja suikaloi sipulit. Paahda nakkipalaset kuumassa pannussa ilman rasvaa kauniin ruskeiksi ja kaada lautaselle. Ruskista sipuleita hetki pannussa ja sekoita mukaan paprikajauhe ja tomaattipyree sekä hetken kuluttua vesi. Hämmentele tasaiseksi, mausta pippurilla ja anna kiehahtaa. Lisää kasvikset, keitä miedolla lämmöllä kannen alla 5–10 minuuttia, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Lisää sulatejuusto nokareina sekä nakkipalat ja kuutioitu herkkukurkku. Kiehauta.

Tarjoile vihreän salaatin ja perunasoseen kanssa.

Kevyt italiansalaatti/ venäläinen salaatti (4-6 annosta)

1–2 porkkanaa
5 dl vettä
1 dl pätkäspagettia tai simpukkapastaa (tummaa pastaa)
100 g pakasteherneitä
n. 10 cm purjoa (valkoista osaa)
100 g kesäkurpitsaa tai kurkkua
1 herkkukurkku
1 pieni omena
100 g savukinkkua

Kastike
200 g kermaviiliä
0,5–1 dl maustamatonta jogurttia tai kevytmajoneesia
1 rkl sitruunamehua
0,25 tl rouhittua mustapippuria

Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sekoita joukkoon pasta. Tarkista pastan kypsennysaika pakkauksesta. Kun pastan keittoaikaa on jäljellä 3 minuuttia, sekoita joukkoon porkkanasuikaleet. Keitä kypsäksi. Huuhtele pasta ja porkkanat lävikkössä nopeasti kylmällä vedellä ja valuta hyvin. Sekoita pasta-porkkanaseoksen joukkoon kohmeiset herneet ja kumoa seos kulhoon.

Halkaise purjo, huuhtele lehtien välit hyvin ja leikkaa ohuiksi puolirenkaiksi. Suikaloi myös kesäkurpitsa, herkkukurkku, omena sekä kinkku. Kääntele ainekset pastaseokseen.
Sekoita kastikeainekset keskenään ja kaada salaatin päälle. Nostele salaattiainekset kahden lusikan avulla sekaisin. Laita peitetty salaattikulho hetksi jääkaappiin maustumaan.

Vinkki!
Gluteeniton versio:
Käytä gluteenitonta pastaa ja varmista makkaran gluteenittomuus.

Maidoton versio:
Korvaa kermaviili maustamattomalla soijajogurtilla ja varmista majoneesin maidottomuus.

perjantai 1. tammikuuta 2010

Savulohipiirakka (uunipellillinen)

1 pkt Myllyn Paras Iso Lehtitaikinalevy (600 g)

Täyte:
500 g kylmäsavulohta suikaleina
 1 purjosipuli (n. 200 g)
 1punainen tai keltainen paprika

                      
 100 g sinihome- tai valkosipulituorejuustoa
 2 dl ranskankermaa tai kreikkalaista jogurttia
 2 dl ruokakermaa
 4 munaa
 1 tl yrttisuolaa
 2 tl sitruunapippuria
4-6 valkosipulinkynttä
 1,5 dl tuoretta tillisilppua (tai 1 rkl kuivattua)
3 dl paistoon soveltuvaa juustoraastetta

Sulata taikina ohjeen mukaan ja kauli uunipellille sopivaksi siten, että piiraaseen jää reunat. Leikkaa taikinapyörällä reunasta taikinanauhoja piirakan koristeeksi. Pistele taikinapohja haarukalla ja esipaista uunissa n. 10 min.

Levitä piiraan pohjalle lohisuikaleet, purjosipulirenkaat, pieniksi kuutioiksi leikatut paprikat  ja valkosipuli.
Sekoita tuorejuusto kermaan ja lisää seokseen loput täytteen aineet ja kaada pohjan päälle.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 35-40 min. Leikkaa jäähtyneenä neliöiksi.

VINKKI: Voit käyttää kalan tilalla äyriäisiä.

Hyvä savulohipiirakka

Vinkki!
Käytä halkaisijaltaan 28 cm kokoista piirasvuokaa tai  nelikulmaista uunivuokaa n. 20 cm x 25 cm.
Paistettu  (pohja: valmistaikinasta)
paistamaton (pohja: valmistaikinasta)




























Pohja:
valmista pakastetaikinaa
(esim. 400 g Kymppi Kevyt piirakkataikina )

 TAI


3 ¼ dl vehnäjauhoja
1 ps (100-105 g) perunasosejauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
200 g margariinia
½ dl kylmää vettä

Täyte:
1 iso sipuli
n. 100- 150 g  purjoa
250 g kylmäsavulohisiivuja
3 munaa
2 dl maitoa
1 dl kermaa
2 dl juustoraastetta
1 ruukku tilliä ( tai 1 rkl kuivattua tilliä)
1 tl paprikajauhetta
valkopippuria

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi yhteen margariinin kanssa. Lisää joukkoon vesi. Laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Voitele vuoka valmiiksi.

Hienonna sipuli ja viipaloi purjo. Kuullota niitä pannulla öljyssä hetken aikaa. Paloittele lohi (säästä vähän lohta koristeluun). Sekoita munat, maito, kerma, juustoraaste, silputtu tilli ja mausteet keskenään.

Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä taikinan päälle sipuli-purjosilppu ja lohipalat. Kaada vuokaan lopuksi muista aineksista sekoitettu liemi. Paista 200 asteessa n. 35 min.
Jos pinta tai reunat meinaavat ruskistua liikaa, laita foliota suojaksi.

Koristele valmis piirakka keräksi rullatuilla lohisiivuilla ja tillinvarsilla.

Tekstisuositus

Uuniomenat, kokonaisena paistetut

uuniomenat 4 omenaa ¾ dl raakaruokosokeri 2 maustemittaa jauhettua kanelia 50g voita Tarjoiluun:vaniljakastiketta tomusokeria ...