sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Nopea raparperipiirakka

1 muna
3 dl sokeria
3,5 dl kermamaitoa
4 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
3 tl leivinjauhetta
100 g voita

raparperia

(fariinisokeria)

Vatkaa munat ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon kermamaito. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe. Lisää lopuksi sulatettu voi ja sekoita. Levitä taikina leivinpaperille uunipellille ja ripottele päälle raparperit( ja halutessasi fariinisokeria). Paista 200 asteessa n. 1/2 h.
Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.

Aurajuusto-kasvispaistos

300 g Kesäpöytä Amerikan kasvissekoitus
300 g Kesäpöytä Kruunu vihannessekoitus
1 pkt (170 g) Aura- sinihomejuustoa

2,5 dl Valion maustettu Ruoka 5-kerma, cocos & lime
(0,5 -1 tl suolaa)


Kaada vihannekset uunivuokaan. Murenna aurajuusto kasvisten sekaan. Kaada kerma päälle ja paista 200 asteessa noin 40-50 min.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2009

Hunajainen uunilohi

800 - 1000 g lohi- tai kirjolohifileetä
1 tl suolaa
hiukan mustapippuria
1 prk smetanaa
1 rkl hunajaa
3 rkl hienonnettua tilliä
1 - 2 maustekurkkua

Laita kalafilee uunivuokaan. Sirottele pinnalle suolaa ja pippuria. Sekoita hunaja ja smetana ja valuta seos kalalle. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Hienonna tilli ja leikkaa kurkku kuutioiksi. Koristele kypsä kala tillillä ja kurkkukuutioilla.

Tarjoa lisänä perunoita ja salaattia.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Aprikoosirahka

1 prk (250 g) maitorahkaa
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk säilykeaprikooseja
1 dl rusinoita tai luumua suikaleina
0,5 dl sokeria

Valuta aprikoosit ja kuutioi ne. Vaahdota vaniljakastike. Sekoita rahkan joukkoon sitruunamehu, sokeri sekä rusinat, aprikoosikuutiot ja vaahdotettu vaniljakastike.

Tillikurkut

Tillikurkut on aromikas ruoan lisäke.

1 iso kurkku
1/2 dl sokeria
1 tl suolaa
tillisilppua
2 rkl etikkaa


Leikkaa kurkku viipaleiksi ja lado ne kerroksittain sokerin, suolan ja tillin kanssa kannelliseen kulhoon.Lisää etikka. Sekoita varovasti kahden lusikan avulla nostellen tai sulje kansi ja käännä astiaa muutaman kerran ylösalaisein.
Tarjoa kylmänä ja raikkaana. Koristeeksi voit ripotella tillisilppua.

Lohikiusaus


1 pussi (500 g) pakasteperuna-sipulisekoitusta
150 g kylmäsavustettua kirjolohta
2 - 3 rkl hienonnettua tilliä
1 prk ruokakermaa

Suikaloi lohi ja hienonna tilli. Levitä puolet peruna-sipulisekoituksesta voideltuun uunivuokaan. Levitä päälle lohisuikaleet ja tillisilppu. Kaada ruokakerma vuokaan ja kypsennä 200-asteisessa uunissa n. 50–60 minuuttia.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Omenapiirakka (uunipellillinen)

1 kg omenoita
1,5 dl sokeria
1 rkl kanelia

Taikina:

5 pientä munaa
3 dl sokeria
3 dl piimää
2 dl voisulaa tai juoksevaa margariinia
1,5 dl kaurahiutaleita
5 dl jauhoja
2 tl soodaa

Pinnalle:
sokeria ja pähkinärouhetta

Vaahdota munat ja sokeri, lisää piimä sekä voisula kaurahiutaleiden, jauhojen ja soodan kanssa.
Kääntele taikina varovasti sekaisin. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Asettele sokeri-kaneliseoksessa pyöritellyt omenaviipaleet taikinan päälle. Sirottele himan sokeria ja pähkinärouhetta päälle.

Paista 200 asteisessa uunin alatasolla n. 10 minuuttia. Nosta pelti keskitasolle ja jatka paistamista n. 15-20 minuuttia. Tarjoile vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kera.

Vinkki!
Jos valmistat piirakan jo edellisenä päivänä, niin jäähdytä se ja peitä leivinpaperilla ja leivinliinalla ja säilytä viileässä.

Pähkinärouheen voi jättää pois ja korvata esim. kookoshiutaleilla.

Savuporopiirakka

Pohja:
150 g pehmeää margariinia tai 1,5 dl juoksevaa margariinia
1,5 dl kaurahiutaleita
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl tuorejuustoa
0,5 dl kylmää vettä

tai
1 pkt ruisperunataikinaa tai piirastaikinaa pakasteesta

Täyte:
200 g savuporoviipaleita
100 g kinkkua
1 paparika
1 pieni sipuli
1 rkl ruokaöljyä
1 nippu persiljaa

Munakerma:
1 tlk (2,5 dl) kolmen juuston kermaa
100 g valkosipuli tuorejuustoa
3 munaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl sokeria

Pinnalle:
juustoraastetta

Sekoita pohja-ainekset nopeasti taikinaksi. Painele taikina litteäksi ja kääri folioon. Anna levätä yön yli.

Irrota poroviipaleet toisistaan. Laita uudestaan löysäksi pinoksi ja leikkaa pieniksi paloiksi. Halkaise paprika, poista siemenet ja paloittele pieniksi paloiksi. Silppua sipuli. Kuullota sipulia ja paprikaa muutama minuutti öljyssä. Silppua persilja. Sekoita kaikki aineet yhteen ja säilytä jääkaapissa yön yli.

Painele taikina vuokaan ja reunoille. Levitä täytteet piiran pohjan päälle. Sekoita munakerma ja kaada se piirakan päälle. Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Paista 200 asteisen uunin alatasolla ensin n. 10 minuuttia ja sen jälkeen keskitasolla n. 20 minuuttia. Anna vetäytyä paistamisen jälkeen n. 15 minuuttia ennen tarjoilua.

lauantai 14. helmikuuta 2009

Ystävänpäivän hedelmärahka


2,5 dl Flora ruokakerma (rasvaa 20%)
2,5 dl maitorahkaa
3-4 rkl sokeroitua mansikkahilloa
4 omenaa
4 mandariinia
6-10 kpl kuivattua luumua


Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää siihen rahka ja mansikkahillo. Vatkaa seos kuohkeaksi.
Pilko hedelmät ja leiko luumut suikaleiksi. Lisää lopuksi kaikki hedelmät rahkavaahtoon ja sekoita.

Vinkki! Halutessasi voit lisätä seokseen hieman konjakkia tai sitruunamehua.

keskiviikko 14. tammikuuta 2009

Mummon jauhelihakastike (4:lle)

400 g naudan paistijauhelihaa
1 kpl sipuli
3 rkl voita tai öljyä
4 rkl vehnäjauhoja, puolikarkea
5 dl vettä
tomaattisosetta
pippuria
suolaa

Paista jauheliha ja sipuli. Siirrä ne sivuun, eri astiaan . Ruskista jauhot ja rasva koko ajan sekoittaen, kunnes seos on tasaita ja vaaleanruskeaa. Lisää joukkoon vesi pienissä erissä ja sekoita tasaiseksi. Lisää joukkoon paistettu jauheliha ja sipuli. Anna hautua 5-10 min ja mausta kastike tomaattisoseella, mustapippurilla ja suolalla.

perjantai 9. tammikuuta 2009

HIRVIMUREKE

500 g jauhettua hirvenlihaa
300 g jauhettua sianlihaa
½ dl korppujauhoja
2 dl kermaviiliä
1 pss ranskalaista sipulikeittoa
100 g tuorejuustoa (esim. kanttarelli tai piparjuuri)
2 kananmuna
3 tl aromisuolaa (tai 1 1/2 tl suolaa) Huom! Sipulukeitossa on myös suolaa!
1/2 tl mustapippuria

1. Sekoita sipulikeitto, korppujauhot ja kermaviili kulhossa. Anna turvota hetken aikaa.
2. Lisää liha, munat ja mausteet.
3. Lisää tuorejuusto.
4. Sekoita aineet ja muodosta massasta pitkänomainen mureke uunipannulle.
5. Kypsennä 200 asteessa noin 45 minuuttia.


Tarjoa lisänä sienimuhennosta, Lapin puikulaperunaa ja keitettyjä kasviksia.

keskiviikko 24. joulukuuta 2008

Herkullinen omena-rahkapiirakka (uunipellillinen)

Taikina 1 (murutaikina)

8 dl vehnäjauhoja
3-4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2-3 tl vaniljasokeria
250 g juoksevaa margariinia

Taikina 2 (pohja)

½ taikinasta 1
1 muna
2 dl piimää tai maustamatonta jogurttia

Täyte:
3-5 omenaa
2 tlk maitorahkaa
1-1½ dl sokeria
2 munaa
2 tl vaniljasokeria
1 sitruunan raastettu kuori ja osa mehusta

Valmista ensin täyte. Sekoita rahka, munat ja mausteet keskenään. Poista omenoista keskusta ja viipaloi ne.
(Halutessasi voit sekoittaa myös omenalohkot rahkaseokseen!)

Sekoita taikinan 1 kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon rasva. Jaa taikina kahteen osaan. Lisää toisen osan (taikina 2) joukkoon muna ja piimä ja levitä tämä taikina uunipannulle, leivinpaperin päälle .

Levitä pohjan päälle rahkaseos, sen päälle vielä omenaviipaleet. Ripottele pinnalle murutaikina (taikina 1).

Paista uunin keskiosassa 200-asteessa n. ½ tuntia.

sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Lohi-sienipiirakka

Pohja:
5 dl perunamuusia
1 dl juoksevaa margariinia
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja

Täyte:
150g sieniä
150g graavilohta
purkillinen kolmen juuston kermaa
2 kananmunaa
sitruunan mehua
tilliä

Sekoita taikinan aineksia kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Painele taikina voideltuun vuokaan. Laita päälle pilkotut sienet ja lohi. Sekoita täyteaineet ja kaada piirakan päälle.
Paista 220 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Porohöystö

400 g poronlihaa

1 porkkana
1 sipuli
pala lanttua
pala selleriä
pala purjoa
3 dl kuohukermaa
50g kantarellituorejuustoa
suolaa
pippuria
voita

Poronkäristysliha paistetaan voissa padassa ja maustetaan suolalla ja mustapippurilla. Pilko juurekset pataan ja jatka paistamista vielä viitisen minuuttia. Kaada kuohukerma pataan ja lisää kantarellituorejuusto. Pata saa hautua miedolla lämmöllä vielä viitisen minuuttia. Lopuksi tarkistetaan suola.
Tarjoa keitettyjen perunoiden kera.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Kasvis-poropiirakka (uunipellillinen)

Pohja
1 pss. (n. 100 g) perunasosejauhetta
2 dl kylmää vettä
250 g voita tai juoksevaa rypsiöljyvalmistetta
2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vehnänalkioita
1 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta

Sekoita perunasosejauhe kylmään veteen ja anna imeytyä. Sekoita rasva, hiutaleet, vehnäjauhot ja leivinjauhe ryynimäiseksi seokseksi. Lisää joukkoon perunasose ja sekoita tasaiseksi. Anna jäähtyä viileässä. Vuoraa reunallinen uunipelti leivinpaperilla. Taputtele taikina uunipellille.
Esipaista pohjaa 200 asteessa noin 10 minuuttia.

Täyte
2 pss. kasvissuikaleita
1 pkt (140g) pekoniviipaleita
rouhittua mustapippuria
suolaa
300-500 g poronkäristelihaa (tai riistäkäristelihaa tai kylmäsavuporoa)
2 dl ruokakermaa
2dl maitorahkaa
50 g pestoa
3 kananmunaa

Paista pekoni ja lisää lihasuikaleet pannuun ja paista niitä kunnes liha muuttuu kypsän väriseksi (harmaaksi). Hox! Jos käytät kyläsavuporoa, sitä ei tarvitse paistaa.
Kuullota kasvissuikaleet voissa. Mausta kasvikset ja liha mustapippuri-rouheella ja suolalla. Sekoita joukkoon suikaloidut poronpaistisiivut. Laita ainekset pellille esipaistetun pohjan päälle. Sekoita ruokakerma, rahka, pesto ja kananmunat tasaiseksi seokseksi. Kaada seos pellille.
Paista 200 asteessa noin tuntia, kunnes täyte on hyytynyt ja saanut pintaan paistoväriä.

Tarjoa kasvis-poropiirakka puolukka-viinietikkakastikkeen ja maustekurkkuviipaleiden kanssa.

Puolukka-viinietikkakastike

100 g pakastepuolukoita
2 dl rypsiöljyä
3 rkl punaviinietikkaa
3 rkl hienoa sokeria

Soseuta marjat hyvin sauvasekoittimella. Lisää joukkoon öljy, viinietikka ja sokeri. Sekoita seos tasaiseksi. Tarkista maku. Kastiketta voit tarvittaessa ohentaa vedellä.

sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Helppo salaatti


1 pussi jääsalaattia
1 paprika
2 dl raejuustoa
2 purkkia ananaspaloja

Revi salaatti kulhoon. Paloittle paprika. Kaada mehu pois ananaksista ja lisää ne salaattikulhoon. Lisää salatin päälle myös raejuusto ja paprikapalat. Sekoita kevyesti.

maanantai 10. marraskuuta 2008

Kevyt täytekakku



Mandariini luumurahkakakku

pohja:
4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta


Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe, ja käännä seos varovasti taikinaan. Jos osan vehnäjauhoista korvaa perunajauhoilla, kakusta tulee kimmoisampi.

Voitele halkaisijaltaan n. 24 cm vuoka ja leivitä se korppujauhoilla, leseillä tai mannasuurimoilla.
Kaada taikina vuokaan ja paista 30-35 minuuttia 175 asteen uuninlämmössä uunin alaosassa.

Täyte ja kuorrute:
2 dl flora vispikermaa
2 dl maitorahkaa
tl vaniljasokeria
1/2 dl sokeria

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta mandariinimehulla.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää 2 dl rahkaa, sokeri sekä vaniljasokeri.
Ota puolet vaahdosta eri astiaan ja sekoita siihen vielä puoli purkkia luumusosetta.
Vatkaa sekaisin ja levitä kerrosten väliin.
Levitä kakun päälle kerma rahkaseos ja koristele mandariinilohkoilla (ja mantelilastuilla).

Kerrosten väliin voit laittaa lisäksi myös pelkkää luumusosetta, niin leikkauspintaan tulee kaunis tumma raita.

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Omena-puolukkapiirakka


Pohja:
4 munaa
3 dl sokeria
100 g voita tai margariinia
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja


Täyte:
n. 3-4 dl omenahilloketta
n. 1-2 dl puolukkasurvosta

Pinnalle:
vähän sokeria ja kanelia


Vaahdota munat ja sokeri hyvin (-tarkista vaahto tekemällä taikinasta kahdeksikko taikinan päälle; jos pysyy vähän aikaa, niin vaahto on hyvä).
Sekoita rasva varovasti vaahtoon nuolijalla tai puulastalla.
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe toisiinsa erillisessä astiassa ja lisää jauhoseos siivilän läpi vähän kerrallaan varovasti sekoittaen.
Levitä taikina uuninpellille leivinpaperin päälle ja peitä pohja mustikoilla.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia.

Marjapiirakka (nopea ja helppo)

2 munaa
1,5 - 2 dl sokeria
2 tl vaniliinisokeria
3 dl vehnäjauhoja
(1/2 dl vehnänalkioita)
1,5 tl leivinjauhetta
1,5 dl juoksevaa rypsiöljyvalmistetta (tai 150 g sulatettua margariinia tai voita)
1 dl maitoa tai hedelmämehua

Pinnalle: 3 dl marjoja, esim. mustikoita
(3-5 kpl keksiä murennettuna)

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Sekoita munat ja sokerit. Käytä happamille marjoille suurempaa sokerimäärää.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne munaseokseen.
Lisää joukkoon myös juokseva rasva ja neste.
Sekoita taikina tasaiseksi.

Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja levitä marjat päälle. Jos käytät pakastettuja marjoja, voit murentaa muutaman keksin (esim. kaura tai digestive) marjojen päälle, niin keksimurut imevät liiallisen kosteuden.

Paista 200 asteessa, uunin alatasolla 25-35 minuuttia.

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Puolukkapiirakka

Pohja :
150 g voita
1 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl vehnänalkioita
1/2 dl maitoa


Täyte:
2 dl maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
2 kananmuna
1 dl sokeria
2dl puolukkasurvosta

Sekoita piirakkataikinan ainekset keskenään.
Vuoraa piirakkavuoka taikinalla .

Sekoita rahka, kerma, kananmunat sokerin ja vaniljasokerin kanssa.
Lisää joukkoon puolukkasurvos ja levitä seos piirakkataikinan päälle.
Paista 200 asteessa 30 – 40 minuuttia.

sunnuntai 31. elokuuta 2008

Kaisan kevyt pastakastike

100 g nautajauhelihaa
1 sipuli
(valkosipulia)
1 dl tomaattimurskaa
2 rkl ruokakermaa
1 rkl vehnäjauhoja
vähän vettä
1 tl öljyä paistamiseen
mausteita (paprikajauhe, pippurit, basilika, gillausmauste...)

Paista jauheliha sipulien kanssa kattilan pohjalla tai kasarissa. Lisää tomaattimurska ja mausta mielesi mukaan. Anna hautua 5 minuuttia. Pienennä lämpöä ja lisää ruokakerma. Sekoita vehnäjauhot kylmään veteen ja suurusta sillä kastike mieleiseksi.

Tarjoa spagetin tai pastan kanssa.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

Kasvisgratiini


500 -800 g kasvissekoitusta ( ruusukaalia, vihreä parsaa, porkkana, kukkakaali, paprika, vihreitä papuja yms.)

tai
800g pakastettuja kasvisekoituksia

tai kukkakaalta

Kastike:
3rkl voita tai margariinia
4-5 rkl vehnäjauhoja
5-6 dl kasvisten keitinlientä + maitoa tai ruokakermaa
(suolaa), valkopippuria
n. 2 dl juustoraastetta

Keitä kasvikset lähes kypsiksi suolalla maustetussa vähässä vedessä. Nosta kasvikset uuninkestävään vuokaan ja paloittele toistensa ympärille.
Voit käyttää myös pakastekasviksia, jotka voi laittaa jäisinä vuokaan.

Kiehauta rasva ja jauhot kasarissa hyvin sekoittaen.
Lisää kasvisten keitinlientä ja maitoa niin paljon, että syntyy sakea kastike.
Anna kastikkeen kiehua sekoittaen noin 5 min.
Lisää vähän jäähtyneen kastikkeen joukkoon juustoraaste ja levitä seos kasvisten päälle. Paista ruoka 250 asteen uuninlämmössä 10 -15 min, kunnes pinta on kauniisti ruskettunut.

torstai 24. heinäkuuta 2008

RAPARPERI-RAHKAPIIRAKKA


Pohja:
1 prk maitorahkaa
250 g rasvaa
3 dl vehnäjauhoja


Täyte:
1 tlk (250 g) rahkaa
1 tlk (200 g) kermaviiliä
2 kananmunaa
2 dl sokeria
2 rkl sitruunanmehua
1 tl vaniljasokeria

Pinnalle:
noin 250 g raparperia
2 rkl sokeria

1. Nypi jauhot rasvan sekaan ja lisää rahka puuhaarukalla sekoittaen. Painele taikina piirakkavuokaan ja reunoille.
2. Sekoita täyteainekset keskenään ja kaada täyte vuokaan taikinan päälle.
3. Leikkaa raparperit viipaleiksi ja laita ne täytteen päälle. Ripottele sokerilla.
4. Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 40 minuuttia.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Nopea mustikkapiirakka / puolukkapiirakka


Pohja:
4 munaa
3 dl sokeria
100 g voita tai margariinia
2 tl leivinjauhetta
4 dl vehnäjauhoja

Täyte:
n. 600 g mustikoita (+sokeria) tai puolukoita
tai 5-7 dl mustikka-/puolukkahilloa


Vaahdota munat ja sokeri hyvin (-tarkista vaahto tekemällä taikinasta kahdeksikko taikinan päälle; jos pysyy vähän aikaa, niin vaahto on hyvä).
Sekoita rasva varovasti vaahtoon nuolijalla tai puulastalla.
Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe toisiinsa erillisessä astiassa ja lisää jauhoseos siivilän läpi vähän kerrallaan varovasti sekoittaen.
Levitä taikina uuninpellille leivinpaperin päälle ja peitä pohja mustikoilla.

Paista 200 asteisessa uunissa noin 30-40 minuuttia.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Herkullinen Lakka - jogurttikakku


pohja:
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

täyte:
2,5 dl maustamatonta jogurttia
1 dl sokeria
1 rkl vanilliinisokeria
2 dl kuohukermaa
3 liivatelehteä
1/2 dl mehua (marjoihin sopivaa)
5 dl marjoja
1,5-2 dl vettä
3/4-1 dl hyytelösokeria

pohja: - vatkaa munat ja sokeria vaahdoksi, lisää vaahtoon keskenään sekoitetut kuivat aineet
- paista n. 170 asteessa, kunnes kypsä

täyte: - sekoita jogurtti ja sokeri
- Liota liivatelehti kylmässä vedessä, purista enimmät vedet pois ja liota mehuun
- vatkaa kerma vaahdoksi
- sekoita "liivatemehu" nauhana jogurtin joukkoon ja lisää kermavaahto
- levitä seos kakkupohjalle ja anna hyytyä
- peitä kakku marjoilla ja lisää "hyytelösokerivesi"

lauantai 7. kesäkuuta 2008

KORVAPUUSTIT

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 kpl kananmuna
1 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
13-15 dl vehnäjauhoja
1,5-2 dl sulatettua margariinia


täyte:
60-70 g pehmeää margariinia
4-6 tl kanelia
n. 1 dl sokeria


Sekoita hiiva kulhossa kädenlämpöiseen maitoon.
Lisää kananmuna, sokeri, suola ja suurin osa vehnäjauhoista. Jatka loppujen jauhojen lisäämistä pienissä erissä kädellä alustaen.
Vaivaa pehmeä rasva käsin taikinaan, kunnes se irtoaa käsistä ja astian reunoista. Anna kohota kaksinkertaiseksi eli noin 20-25 minuuttia.

Kaaviloi taikina ohueksi levyksi (n. 20 x 40 cm). Levitä margariini levylle ja ripottele pinnalle sokeri sekä kaneli.
Kääri levy rullalle ja leikkaa vinosti 25-30 palaan. Aseta palat pellille kapea puoli ylöspäin ja paina peukaloilla litteiksi korvapuusteiksi. Kohota pullia leivinliinalla peitettynä noin 15-20 minuuttia.

Voitele kananmunalla ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Broleri-kasvisvuoka


1 pss. (400g) peruna-sipulisekoitusta
1 pss (300 g) Kruunu kesäpöytäsekoitusta
(porkkana, kukkakaali parsakaali)
n. 1/2 tl suolaa
1 tl pippurisekoitusta
1 pss (150 g) Aurajuustoa (muruina)
2 dl ruokakermaa
300 g broilerin filesuikaleita (marinoituja)
1/2 dl persiljaa hienonnettuna

Laita uunivuokaan peruna-juuressekoitus, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää esipaistetut broilerisuikaleet, Aurajuustomurut ja kerma. Kypsennä 200 asteessa 45 minuuttia. Ripottele pinnalle persiljaa. Tarjoa salaatin kera.

Feta-oliivipiiras (8 - 10 annosta)


Pohja
1 1/2 dl maitoa
1 muna
1/4 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 1/2 tl leivinjauhetta
50 g voita tai leivonta margariinia

Sekoita maito ja muna. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sulatettu rasva nopeasti sekoittaen. Kaada taikina voideltuun piirasvuokaan (halkaisija n. 29 cm). Ripota pehmeän taikinan päälle hiukan jauhoja ja taputtele taikina vuoan pohjalle ja reunoille.

Täyte
3 tomaattia
1 valkosipulin kynsi
mustapippuria myllystä
n. 1/2 ruukkua basilikaa
1/2 - 1 dl oliiveja
n. 150 -180 g Fetaa kuutioina
3 dl ruokakermaa
3 munaa
1/4 tl suolaa

Kuutioi tomaatit. Valuta niistä enin neste pois siivilässä. Sekoita tomaatin sekaan hienonnettu valkosipuli. Kaada tomaattikuutiot pohjalle. Jauha päälle vähän pippuria. Ripota päälle hienonnettu basilika. Lisää viipaloidut oliivit ja kylmällä vedellä huuhdotut, valutetut fetajuustokuutiot. Vatkaa kerma ja munat sekaisin. Mausta ja kaada seos vuokaan.

Paista 200 asteessa n. 30 min tai kunnes piiras on kypsää.

lauantai 31. toukokuuta 2008

Pieni juhlaetiketti

Muistin virkistämiseksi olen kerännyt tähän pieniä vinkkejä kevään juhlia varten.

1. Juhlakutsu
Saatuasi kutsun juhliin, vastaa siihen välittömästi. Ilmoita myös mahdollisista eritysruokavaliosta tai allergiasta, jotta isäntäväki osaa varata tarjottavaa myös erityisruokavaliota noudattavalle.

Ylioppilasjuhliin, valmistujaisiin ja syntymäpäiville ei tarvitse odottaa kutsua, mutta silti on hyvä soittaa etukäteen ja tiedustella milloin ovet ovat auki.

2. Juhliin saapuminenSaavu ajoissa ja noudata sovittua aikataulua.

Tervetuliaisjuoma nautitaan juhlien alussa, jolloin kannattaa tutustua muihin juhlijoihin.
Jos olet isäntä tai emäntä, muista kohottaa tervetuliaismaljan ja toivottaa vieraasi tervetulleiksi!

3. Istumapaikat ja pöytiin siirtyminen
Pöytiin siirrytään istumapaikkojen mukaiseen järjestykseen.
Katso istumajärjestys pöydästä tai pöytäkartasta. On kohteliasta ohjata pöytään ensin suvun vanhimmat.
Jos istumapikkoja ei ole merkitty vieraat ohjataan pöytään.

4. Noutopöytä
Noutopöydästä ruoka haetaan itse, mutta sinne ei kannata kiirehtiä. Pöydästä ottavat ensin suvun vanhimmat. Poikkeuksena hääjuhla, jolloin aloittajana on aina hääpari. Hääparin jälkeen vuorossa ovat suvun vanhimmat. Tämän jälkeen muut vieraat ottavat ruokaa esimerkiksi pöytäkunnittain.

5. Alkupalat, pää- ja jälkiruoka
Kerää lautasellesi ensin alkupaloja, kuten kylmiä alkupaloja ja salaattia.
Ota puhdas lautanen lämpimiä ruokia varten.
Noutopöydästä saa hakea täydennystä, joten yhdellä kertaa ei kannata lastata lautasta täyteen.

6. Aterioinnin aloitus
Ateriointi alkaa, kun juhlien emäntä tarttuu ruokailuvälineisiin. Pöytäkunta aloittaa kylmien ruokien nauttimisen samaan aikaan. Pieni seurue aloittaa myös lämpimät ruoat yhtä aikaa. Jos olet suuressa seurueessa, katso, että oikealla ja vasemmalla puolella istuvalla on lämmintä ruokaa ja aloita ruokailu sen jälkeen.

Levitä lautasliina kaksinkerroin polvillesi. Lapsille lautasliinan voi pukea kaulaan.

Aloita aterimien käyttö ulommaisista. Kun syöt keittoa, kallista lautasta itsestäsi pois päin. Syö jälkiruoka lusikalla ja haarukalla, jos molemmat on katettu pöytään. Haarukalla pidetään ruokaa ja lusikalla viedään ruoka suuhun. Älä puhu ruokaa suussa.

7. Maljat
Kun juhlan aikana kohotetaan maljoja, pöydässä saa istua.
Malja naisille, kunniavieraalle, hääparille, juhlittavalle henkilölle, valtion päämiehelle ja isänmaalle juodaan seisten. Maljan kohde voi istua.

8. Aterioinnin lopetus
Lopetettuasi syömisen, aseta haarukka ja veitsi vinosti vierekkäin "kello viiden asentoon". Haarukan piikit osoittavat ylöspäin ja veitsen terä haarukkaa kohti. Lautasliinan voit laskea vapaasti laskostettuna lautasesi viereen.

Kiitä emäntää ja isäntää ruoasta.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Kermainen lohikeitto

n. 400 g pala lohifileetä
1 - 1 1/2 l kalalientä (= 2 kalaliemikuutiota / 1 1/2 l vettä)
1 iso sipuli
5 maustepippuria
1-2 laakerinlehteä
(suolaa)
8 keskikokoista perunaa
2 dl vispikermaa
2 rkl voita
ruohosipulia
tilliä

Kuumenna lohiliemi kiehumispisteeseen ja lisää sen joukkoon hienonnettu sipuli, maustepippurit ja laakerinlehdet.

Kuori perunat ja paloittele ne lohkoiksi tai kuutioiksi. Lisää perunat kiehuvaan liemeen ja keitä ne puolikypsiksi eli noin 10minuuttia.

Irrota lohesta nahka. Leikkaa lohifilee noin 2 cm:n kuutioiksi ja lisää kuutiot keittoon.
Hauduta kypsäksi, lisää kerma ja voi. Ripottele päälle runsaasti hienonnettua tilliä ja ruohosipulia.

Tarkista maku.

Tarjoa keiton kanssa lämmintä rieskaa tai paahdettua ruisleipää.

Vinkki!
Voit valmistaa keiton muistakin kaloista, kuten taimenesta, raudusta, kirjolohesta, harrista tai siiasta.

Vinkki!
Keiton voit maustaa myös siten, että laitat valmiin keiton pinnalle ennen tarjollepanoa noin 10 minuutiksi voilla voidellun hapanleipäviipaleen.

Se antaa erinomaisen maun kalakeittoon. Poista viipale ennen tarjollepanoa.

lauantai 10. toukokuuta 2008

Omenahyve

Omenahyve, Suomen vanhin täytekakku -
marenkia, runsaasti omenalohkoja ja vaniljakreemiä vaniljakastikkeen kanssa tarjoiltuna !

Pohja :

4 keltuaista
½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja


Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset.
Valkuaisten joukossa ei saa olla yhtään keltuaista.

Vaahdota keltuaiset ja sokeri.
Lisää vaahdon joukkoon perunajauhot.

Paista pohjalevyä leivinpaperin päällä uunin keskiritilätasolla, 225 asteessa noin viisi minuuttia.
Jäähdytä kakkupohja.

täyte:
250 g (3 dl) omenalohkoja tai mansikoita
Vaniljakreemiä

Vaniljakreemi
5 dl maitoa
1 vaniljatanko tai 2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
3 keltuaista
3/4 dl (olisko n. 50g) maissitärkkelystä vesitilkkaan liuotettuna
25 g voita

Keitä maito, vaniljatanko ja sokeri. Ennen kuin seos alkaa kiehua, lisää keltuaiset nauhana,
samaten maissitärkkelys.
Kiehauta ja paseeraa (= painele siivilän läpi). Lisää voi ja jäähdytä.
  • Huom! Jos käytät vaniljasokeria, lisää se vasta viimeisenä.


Marenki:
7 valkuaista
1,75 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset ja sokeri kiinteäksi vaahdoksi.
Sähkövatkaimen vispilöiden pitää olla puhtaat, jotta valkuainen vaahtoutuu.

Kuumenna uuni 275 asteeseen.

Nosta kakkupohja uuninkestävälle tarjoiluvadille.
Levitä omenahilloke (tai mansikat)ja vaniljakreemi kakkupohjan päälle.
(Jos käytät mansikoita sulata mansikat puolipehmeiksi. Puolita mansikat.)

Levitä marenki huolellisesti kakun päälle pursottimella.
Paista kakkua uunin alaritilätasolla muutama minuutti.

Valvo paistumista ja varo, ettei marenki pala!

 

Vinkki! 
Antellin Omenahyveen ohje läytyy täältä.

keskiviikko 7. toukokuuta 2008

Kookosleivät


2 munanvalkuaista
125 g sokeria
125 g kookoshiutaleita

(suklaata)


Valkuaiset, kookoshiutaleet ja sokeri sekoitetaan kattilassa ja seosta lämmitetään samalla sekoitellen. Taikina saa olla aika kuivaa, mutta jos se on liian kosteaa, kookoshiutaeita lisätään.

Taikinasta muodostetaan kostutetuin sormin pieniä kekoja pellille, leivinpaperin päälle.
Paistaan 180 asteisessa uunissa n. 10-15 min (kauniin kullanruskeiksi).

Jäähtyneiden kookosleipien pohjaan sivellään sulatettua suklaata.

Vinkki! Suklaan voi jättää poiskin, sillä kookoleivät ovat maisuvia ilmankin.

sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Paistetut perunat ja nakkeja (2-3 henk.)

140 g pekonikuutioita
(Atria, Suomalainen Pekonikuutio, miedosti savustettu)
8-12 keitettyä perunaan (esim. Lapin puikula)
1 sipuli
6 -8 nakkia
(suolaa)

Kuori ja lohko perunat sekä sipuli. Esipaista pekonikuutiota isossa paistinpannussa tai kasarissa. Lisää pekonin joukkoon perunalohkot, nakit sekä silputtu sipuli ja paista ne rapeiksi.

Vinkki!
Pekoni tekee ruoasta maukkaan ja 'epäterveellisen', mutta
ateriaa voi vähän keventää tarjoamalla lisäkkeenä esim. salaattia, tomaattia ja kurkkua.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

RAPARPERI-KOOKOSTORTTU (tai Omena - kookostorttu)

Raparperi -Kookostorttu
2 munaa
1,5 dl ruokosokeria
1 dl kookosmaitoa tai ruokakermaa
100 g sulatettua voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1.5 dl kookoshiutaleita
1 tl leivinjauhetta

päälle:

5 dl pieniä raparperipaloja ( tai pieniä omenakuutioita)

pinnalle:
1 dl ruokosokeria
1,5 dl kookoshiutaleita
1 dl kookosmaitoa tai ruokakermaa
1 muna

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kookosmaito tai ruokakerma, jäähtynyt rasvasula sekä keskenään sekoitetut vehnäjauhot, kookoshiutaleet ja leivinjauhe. Sekoita varovasti nostelemalla tasaiseksi taikinaksi.

Levitä taikina piirasvuokaan. Ripottele päälle raparperi- tai omenapalat.
Sekoita pinnalle tulevat aineet keskenään ja levitä seos raparperi (tai omena) palojen päälle.

Paista torttu 175 asteisessa uunissa noin 40 - 45 minuuttia, kunnes se on keskeltäkin kypsä.

lauantai 22. maaliskuuta 2008

Mämmivaahto


2,5 dl Valion vatkautuvaa vaniljakastiketta (rasvaa 9%)
1 rasia (700 g) mämmiä

Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi ja lisää mämmi.
Sekoita vielä sähkövatkaimella kuohkeaksi vaahdoksi.

Hyvää Pääsiäistä!

tiistai 26. helmikuuta 2008

Perunapaistos

3/4 kg perunoita
1-2 sipulia tai purjoa
1,5 tl suolaa
mustapippuria
valkosipulia
2 dl juustoraastetta
2 dl kermamaitoa

Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi kuoritut sipulit ja kiehauta pehmeäksi pannulla tilkassa voita. Lado puolet perunaviipaleista voidellun, tilavan uunivuoan pohjalle. Levitä päälle sipuli ja mausta suolalla ja pippurilla, sekä halutessa valkosipulilla. Levitä päälle puolet juustosta ja loput perunat. Mausta päällimmäinen perunakerros ja lisää maito. Levitä loput juustosta paistoksen päälle ja kypsennä 225 asteessa noin 1 tunti.

Suklaa-appelsiinikakku

200 g voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
3 munaa
1 dl (85 g) kuutioitua taloussuklaata
2 tl leivinjauhetta
3 dl vehnäjauhoja
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu

1. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen, hyvin vatkaten.
2. Sekoita kuutioitu taloussuklaa ja kuivat aineet keskenään ja lisää ne vaahtoon yhdessä appelsiinin kuoren ja mehun kanssa.
3. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun n. 1,5 litran vetoiseen vuokaan.
4. Paista kakkua 175 asteessa noin 50-60 minuuttia.

Kermahyytelökakku


Kakkupohja:

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää seos varovasti sekoittaen munavaahtoon.
Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun n. 2 l. vuokaan. Paista kakkua 175 asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.
Leikkaa jäähtynyt kakku kahteen osaan ja kostuta. Levitä osa lakoista pohjalevylle.

Kostutus:
laimennettua sitruunamehua + sokeria

Täyte ja koristelu:
5-8 dl lakkoja tai 2 tlk aprikooseja
4 dl kermaa
1 dl sokeria
4 liivatetta
3/4 dl kiehuvaa vettä
2 tl vanilja sokeria
paahdettuja mantelilastuja

Kermahyytelö-ohje:
1. Anna liivatteiden pehmetä kylmässä vedessä muutaman minuutin ja liota ne sitten kiehuvaan veteen.
2. Sulata sokeri paistinpannussa hitaasti miedolla lämmöllä ja anna sen hieman ruskistua.
3. Kaada liivate-liuos hyvin sekoittaen paahdetun sokerin joukkoon pannuun ja anna kiehua kunnes seos on sileää ja juoksevaa.
4. Anna seoksen jäähtyä haaleaksi, mutta silti vielä juoksevaksi.
5. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi.
6. Lisää sokeri-liivateseos kerman joukkoon koko ajan sekoittaen. Mausta kermaseos vanilja sokerilla.

Levitä 1/3 kerma seoksestapohjalevylle, lakkojen päälle. Nosta kansilevy pohjan päälle.
Levitä loput kermasta kakun päälle ja reunoille.
Korista kakku lakoilla ja ripottele sen reunoille mantelilastuja.

sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Häränpihvi


400 g naudan paistijauhelihaa
50 g hienonnettua sipulia
(valkosipulia)
0,5-1 dl korppujauhoja
1 - 2 dl kermaa tai vettä
1 - 2 kananmunaa
suolaa
pippurisekoitusta ja muita mausteita oman mieltymyksen mukaan esim. yrttejä , chiliä, paprikaa yms.

Turvota korppujauhot nesteessä. Paista sipulit kevyesti pannulla ja jäähdytä. Yhidistä muut aineet ja sekoita huolella. Tarkista maku paistamalla pieni koepihvi.
Muotoile taikinasta pihvejä öljytyin käsin ja paista ne pannulla, grillissä tai uunissa.

Vinkki!
Voit halutessasi täyttää pihvit esim. palalla aurajuustoa.
Kastikkeeksi sopii vaikka Knorrin valmis viherpippurikastike.
Tarjoa perunan ja raikkaan salaatin kera.

perjantai 1. helmikuuta 2008

Juustoinen kasvissosekeitto

Valmista keittoa tulee tällä annoksella n. 2,5 litraa.

1,5 l vettä
4 perunaa
4 porkkanaa
pieni kukkakaali
pieni parsakaali
1 sipuli

1/2 pkt sulatejuustoa (Greme Bonjour HELL, tomaatti Chili)
(+ aurajuustoa maun mukaan)
2 kpl kasvisliemikuutioa
1 tl yrttimaustetta
basilikaa
tinjamia
valkopippuria myllystä
(suolaa)

Kuori ja paloittele kasvikset. Lisää kasvisliemikuutiot kiehuvaan veteen ja keitä kasviksia siinä noin 25 minuuttia, kunnes ne ovat pehmenneet.
Soseuta kypsät kasvikset liemineen ja mausta seos maun mukaan.
Lisää sulatejuusto ja keitä keittoa välillä hämmentäen kunnes juusto on kunnolla sulanut.

Vinkki!
Aurajuustolla saat keitoon pirtsakan maun.

Tarjoa keiton kanssa keitettyjä kananmunia.